tiistai 25. marraskuuta 2008

Torniolaista touhua

Iltaa väki.

Ajattelin tänään kirjoitella jotain syvällistä maalivahtiteoriaa, mutta en sittenkään malta olla kommentoimatta Torniolaisten puuhia bandyliigan kanssa. Mun mielestä siitä voisi vähän muutkin kertoa mitä ajattelevat. Sehän on liigan kannalta äärimmäisen kiinnostava ja tärkeä aihe.

Lisäsin muuten vasemmalle ohjeen miten juttuja voi kommentoida. Hieman hankalaa, mutta tän blogipohjan armoilla ollaan.

Katsoin juuri MTV3:n Huomenta Suomen jutun Tornion touhusta. Juttuhan on aivan loistava! Katso tästä jos ole vielä sitä nähnyt. Parasta siinä on, että jääpallolla on kerrankin jotain uutta tarjottavaa urheiluun. Ymmärrän hyvin Taramaata siinä, että motivaatio pelata Suomen liigassa on vähentynyt.

Itse asiassa olen ihmetellyt miten ToPv:n joukkue olikin pysynyt niin pitkään hyvin kasassa. Muutaman menestysvuoden jälkeen kun pelaajat tapaavat lopettaa tai vaihtaa maisemaa ja seuran toiminnassa tulee väkisinkin laskuvaihe. Tämän Taramaa nyt vältti tarjoamalla joukkueelle ja seuraväelle täysin uuden haasteen. Ja miksi porukka ei olisi siirtynyt Allsvenskaniin? Seurojen välillä yhteistyötä on tehty vuosia ja pohjoisen jääpallo kaipaa Elitserien -porukkaa. Eikä vähimpänä porkkanana ole halli, jota ei ilman Elitserien -statusta saada. Lisäksi vielä nuorille järjestyy riittävän kova kasvualusta Bandy-liigassa. Kuvio on suorastaan nerokas koska olemassaolevista tekijöistä uudelleen yhdistelemällä saadaan aivan uutta!

Toinen positiivinen puoli jutussa oli että jääpalloväkikin sai vihdoin tietää mistä on kyse. Yhteistyötä on kai tehty vuosia ja se nyt huipentui edustusjoukkueen siirtymiseen Ruotsin sarjaan. Onhan huhuja ollut pitkään, mutta muualla kuin rajan pinnassa käsityksen luominen on ollut vaikeaa. Sen takia Taramaalle pitää antaa myös rukkasia.

Ensinnäkin tiedotus suomalaiselle jääpalloväelle on ollut huonoa. Menestystä ja uutisia Allsvenskanista saa ja pitääkin hehkuttaa, mutta ei ole reilua jättää oma väki, suomalainen jääpalloyleisö, pimentoon suunnitelmista ja päätöksistä joilla on suuri vaikutus koko suomalaiseen jääpalloon. Karkea virhe joka epäselvensi kuvaa entisestään, oli pelata Ljusdalissa ToPv:n nimellä ja HaparandaTornio Bandyn miehillä ja vielä valittaa kun kyseltiin lisenssien perään. Vaikka yhteistyön ansiosta raja onkin madaltunut, ovat ToPv ja HaparandaTornio Bandy eri seuroja ja sitä pitää kunnioittaa.

Torniolaisen jääpallon uskottavuuden kannalta on myös harmi, että Bandyliigajoukkue jätettiin oman onnen nojaan. Innoissaan ei olla huomattu, että ToPv:n joukkueesta pitäisi saada kyllin vahva noin sarjan keskikastiin. Muutama kokenut konna olisi voitu jättää ToPv:n riveihin jotta joukkue olisi riittävän vahva tukemaan nuorien kehitystä. Vaikka HaparandaTornion menestyksen kustannuksella ensimmäisellä kaudella. Nyt näyttää siltä, että ToPv joutuu koko kauden pelaamaan pientä tappiota kun tasapäinen kamppailu voitosta keskikastin joukkueita vastaan kehittäisi nuoria huomattavasti enemmän.

Näyttääkin siltä että ToPv:n riveistä tutut vahvat henkilöt ovat kääntäneet Suomelle ja ToPv:lle selkänsä. Vaikka into Ruotsiin on kova, kannattaisi pelata kahdella kentällä. Tukea Suomesta tarvitaan siellä aivan varmasti vielä. Nyt on sellainen tunne, että tervemenoa, menkää vaan. Sitä ei Torniolainen jääpallo ansaitse, eikä se ole pohjoisen jääpallolle eduksi. Kannattaa muistaa, että seurajohtajista tai pelaajista huolimatta se on ToPv joka on mestaruudet voittanut, ei HaparandaTornio Bandy. Eikä ToPv, seuran menestyksen eteen työtä tehnyt seuraväki ja kannattajat myöskään ansaitse seurajohtajien kabineteissa päättämää heittopussin asemaa Bandyliigassa.

Loppuun vielä iloinen yllätys sanomalehti Kalevasta tältä syksyltä. Verkkosivuilta löytyy kaksi pitkää juttua jääpallosta. Toinen OLS:n nuorisokaartista, lue tästä, ja toinen Botnian puheenjohtajasta Pekka Anttisesta, tästä.

Näihin tunnelmiin. Onnea peleihin!

AV