Hyvää uutta vuotta

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Tänään joukkueeni Gustavsberg sukelsi syvälle. Hävisimme Helenelundille, pisteautomaatille, jo toisen kerran peräkkäin. Kevään teemaksi alkaa muodostua selviytyminen. Siis sarjapaikan varmistaminen.

Jouduin pukemaan tänään varusteet päälle ja esittämään varamaalivahtia. En missään tapauksessa ole pelikuntoinen vielä, joten jos olisin joutunut kentälle olisin joutunut päästämään palloja maaliin. Näön vuoksi istuin vaihtoaitiossa varusteet päällä, emme halunneet näyttää vastustajalle heikkoutta. No kävin vähän luistelemassa ja puoliajalla tein pari vaakaa ja piruettia. En loukkaantunut lisää.

Virheetön peli, ei siinä mitään. Virheettömän pelin pelasi myös vastustajan varamaalivahti. Itse asiassa hän ei ollut yhtään enempää pelikuntoinen kuin minäkään. Tapasin hänet viikko sitten käsi täynnä rautatukia ja ruuveja. Hänet oli myös raahattu kentälle näön vuoksi. Ei siis kovin loistava varamaalivahtipäivä tänään. Oltaisiin voitu mennä saunaan samantien.

Kommenteissa on pohdiskeltu jääpallomaalivahdin yleisimpiä loukkaantumisia. Ilen sormet on näköjään ollut kovilla. Sormet tietysti on se heikoin lenkki, iän myötä hanskat vaan paksunee. Sormien loukkaantumisessa on se paha puoli että kun vamma kerran tulee, se paranee vasta kesällä jos silloinkaan. Niinpä itse sormien loukkaantuminen ei ole ongelma, vaan kun tiedät että sormiin sattuu ja kohta pallo tulee ja siihen väliin pitäisi käsi laittaa. Kun tietää että kohta tuntuu kuin vasaralla löisi sormeen.

Mutta harvoin kuitenkaan sattuu mitään vakavampaa. Ja pieniin loukkaantumisiin tottuu, oppii pelaamaan niistä huolimatta. Olen itse jonkun kerran vääntänyt olkapään paikalle kesken pelin ja jatkanut loppuun. Onneksi joukkueessa on ollut palomiehiä.

Vaakoja luistimilla olen tehnyt ennenkin. Kai kaikki ovat jutun jo kuulleet, mutta kerron sen nyt kuitenkin julkisesti. Viime kaudella nimittäin loukkaannuin vaa'asta. Kesken Narukerä -pelin. Ja meillä oli kulma toisessa päässä. Pysyttelin lämpimänä ja vaaka on tehokas liike, nyt terä tarttui railoon ja kaaduin väärinpäin selälleni ja käden päälle. Olkapää sijoiltaan ja Narukerä sai kulman poikki ja ryntäsi vastaiskuun. Kyllä siinä hämmästystä piisasi kun porukka katsoi että nyt HIFK:n maalivahti makaa maalin takana. No peli poikki ja Pärre ja Late väänsivät käden paikalleen. Tällä kertaa Pärre määräsi vaihdon.

Muutenkin kaikki loukkaantumiset ovat sattuneet silloin kun tilanne on ohi. Silloin pää jo ajattelee eteenpäin, mutta vain osa kroppaa seuraa. Pari vuotta sitten Jyväskylässä laukaus meni ohi ja luovuin torjunnasta, vartalo kääntyi jäähän laskeutuessa väärin ja olkapää sijoiltaan. Bedda apuun.

Nyt viimeinen vaurio, reisilihaksen repeäminen tapahtui samoin. Pallo ohi maalin, pää nousi jo hakemaan palloa korista, paino silti täysin taittuneen lonkan pääällä ja terä tarttui tai petti ja ponnistin tyhjää ja lonkka muljahti. Asiaa vauhditti ainakin kymmenen kiloa vettä imeneet polvisuojat.

Koomista, mutta tarinan opetus on huomata miten tärkeää vartalon hallinta on. Nuorempana paikat kestävät, mutta oikea tekniikka pelastaa vanhana. Viittaan tällä aikaisempaan keskusteluun torjuntatekniikoista. Heikoimmallakin on riittävästi voimaa vääntää lihakset tai nivelet rikki väärällä tekniikalla. Ja maalivahtitouhuissa liikkeet tulevat selkäytimestä. Silloin liikkumisen kontrollointi on vaikeaa.

No nyt meni loukkaantumismuisteluun, ensi kerralla muita aiheita. Loppuun maalivahtitoveri Peter Tallbergin kommentti varusteista:

Terve!

Olen jo aika kauan ollut eläkkeellä MV-hommista mutta tämä Aimon hieno blogi ja varsinkin varustekeskustelu herätti minussa nukkuvan kirjoittajan.

Yksi maalivahtina olemisen parhaita puoliahan oli että ei tarvinnut kenttäpelaajien tapaan miettiä maila- ja luistinasioita. Suojiakin sai uusia kun vanhat olivat tarpeeksi monta kertaa käytetty suutarilla, joten ei niitäkään tarvinnut murehtia.

Ainut oli tietysti ne hanskat.

Asia nousi eilen ajankohtaiseksi kun D-junnu ikäinen jälkikasvuni tuli kotiin jääpalloleiriltä missä maalivahdeille oli jaettu Onemoresportsin ottelu-hanskat. Yritin kovasti kertoa väsyneelle maalivahdinalulle kuinka hyvä niillä on pelata otteluita mutta lopputulos taisi olla että niistä on eniten hyötyä varaveskarin hommissa.

Minun aikaani kaupan hyllystä ei löytynyt varteenotettavia toppa-hanskoja joten olimme täysin riippuvaisia venäjän-kontakteista. Aina kun pääsi pelaamaan niitä vastaan, piti tehdä maalivahtien kanssa kauppoja. Laatu ja mallit olivat vaihtelevia mutta kaikki hankitut parit tuli kulutettu loppuun. Parhaassa parissa mikä minulla koskaan oli, sieni oli neljässä osassa. Keskellä kämmentä oli kyllä sitten kohta jossa oli sama fiilis kuin jos olisi pelannut ruotsalaisilla poliisihanskoilla.

Itse pelasin myös pari kautta Kosan SM-hanskenilla. Mielestäni Mikko on löytänyt täysin oikean ilmaisun ohkaisten hanskojen kanssa pelaamisesta, oli napakka olo. Harjoitushanskat syntyivät liimaamalla Pallaksen hanskoista poistetut kumit vanhoihin SM-hanskoihin. Niillä ei sitten tietenkään pystynyt heittämään. Pallaksen hanskoihin liimasin taas ne neljässä osassa olevat venäläiset kumit koska niiden hanskojen nahkat olivat loppu. Eihän niistä hanskoista yhtä hyviä tullut kuin alkuperäiset mutta kyllä nekin otteluhanskoiksi sitten myöhemmin kelpasivat.

Alushanskojen käyttöä en kyllä koskaan edes ajatellut muuhun kuin kylmän torjumiseen. Niitä ostin apteekista ja ne piti olla mahdollisimman ohuet. Niin, olihan niistä iloa myös vesikeleissä koska varsinkin punaisista hanskoista lähti hirveästi väriä.

Minulla kädet säästyivät todella hyvin. Ainoastaan toisen pikurillin viimeinen nikama on epämuodostuneen näköinen ja jäykkä. Jokunen kerta joku sormi oli sijoiltaan ja ihan hakemalla löysin nyt arpea siitä kun sormeni yli kerran luisteltiin.

Polvien nivelsiteet pakottivat pari kertaa huilimaan ja kerran tein urallani spagaatin. Se oli Varkaudessa ja silloin revähti takareisi.

Sitten olen melkeinpä ylpeä siitä että aikoinaan harjoittelin itselleni hyppääjän polvea. Lekuri kun joutui keskeyttämään lomansa ja laittaa kreikkalaisen korkeushyppääjä-maailmanmestarin polvea kuntoon niin siinä samalla hoitui sitten yksi jääpallomaalivahdin polvi.

Mutta eikun kaikille oikein hyvää jääpallovuotta 2009!

Peter Tallberg

Siinä kaikki tällä kertaa. Ja nuorille jääpallomaalivahdeille neuvo: Pitäkää sormista ja ranteista huolta!

AV

Terveisiä Ruotsista

Hyvää joulua!

Jääpalloilijan joulu ei ole pitkä kun jo tapanina jatkuvat pelit. Tapanin päivän otteluihin kannattaa seurojen tosiaan panostaa, sillä hiljaisen uutispäivän ansiosta voi tilaa mediasta löytyä. Panostaa kannattaa myös kaikkien jääpallosta kiinnostuneiden, sillä mikään muu ei ole lajille yhtä hyvä mainos kuin että satunnainen kävijä tekee huomion: Onpa täällä yllättävän paljon väkeä.

Ja kyllä meidän jääpalloihmisten on ensin näytettävä esimerkkiä peleissä käymisestä ennenkuin voimme odottaa muidenkin kiinnostuvan. Toisaalta jääpallo ei ainakaan huonoiten ole omaa porukkaa katsomoihin hoitanut.

Olen ihmetellyt miksi salibandyn katsojamäärät eivät ole nousseet harrastajamäärän kasvun mukana. Lajia pelaa tuhansia junioreita ja sarjatasoja on useita. Peliä myös pelataan siististi sisällä, mutta katsojakeskiarvot pyörivät muutamassa sadassa. Kiinnostavaa nähdä miten salibandy hyödyntää maailmanmestaruuden tuoman mediahyödyn.

Mutta media-asioista vuodenvaihteen jälkeen lisää. Tällä kertaa oli tarkoitus kertoa kuulumisia Ruotsista. Välitän ensin maalivahtitoveri Ilkka Hoffrenilta tunnelmia Allsvenskanin Stjärnanista, siellä on näköjään aika sirkus päällä. Ilen omin sanoin:

"Suhteellisen värikäs ja erilainen alkukausi on takana. Ekoissa jää treeneissä minulle ojennettiin jotkut vanhat venäläiset suojat ja häkkikypärä, niillä varusteilla ei kerätty kuin palloja maalista. Sportchef tuskaili siinä vaiheessa, että minkälainen kaveri me on tänne tilattu, mutta syyskuun aikana tilanne siltä osin rauhottui, kun sain haluamani varusteet.

Syyskuussa meille saatiin vihdoin ja viimein valmentaja Alexander Epifanov 48, Zorkista, joka on 90-luvulla pelannut Pasa-Bandyssä kaksi kautta. Tällä hetkellä joukkueessamme on valmentajan lisäksi neljä venäläistä, kaksi suomalaista ja jokunen ruotsalainen.

Lokakuussa alkoi isonkentän pelit ja heti ensimmäisessä matsissa murtui sormi, joka vaatii ainakin Suomessa 6 viikon huilin, mutta kuten arvelinkin Venäjällä ei tunneta sanaa murtuma, se on joko poikki tai normaal ja tässä tapauksessa se oli normaal. Sain viikon aikaa parannella sormea ja vapautusta jäätreeneistä ja sitten takasin jäävahvuuteen. Valmentaja tokaisi suomeksi että yksi käsi yksi käsi. No nyt kahden kuukauden jälkeen asia kostautuu, kun sormi on vieläkin turvoksissa ja kipeä, mutta tähän on tyydyttävä, kerrankin saa pelata kaikki pelit.

Pukukoppielämä on ollut varsin mielenkiintoista, kun en oikein tiedä tässä vaiheessa kumman kielen osaan vähemmän huonosti venäjän ja suomen sekotuksen vai ruotsin, joka on kuulemma täällä etelässä lähellä tanskan kieltä. Palaverit ovat myös mielenkiintoisia, ensin valmentaja sanoo venäjäksi, sen jälkeen ruotsalaistunut venäläinen tulkkaa ruotsiksi ja lopuksi Joni (Kauhanen) kääntää minulle suomeksi. Ei tahdo aina ihan kaikki olellinen tulla samassa muodossa perille, se tosin ei johdu Jonista.

Valmentajalla on hyviä ideoita ja tietoa jääpallosta valtavasti, mutta vain viidesosa eli venäläiset ymmärtää täysin mitä harjoituksissa ajetaan takaa eli aika sekavaa ja välillä pitkää seisoskelua on harjoituksissa. Se on ollut negatiivinen asia.

Kaudesta on takana viisi peliä, kaksi voittoa, tasapeli ja kaksi tappiota eli taistelu seitsemännestä sijasta ja suorasta säilymisestä jatkuu hamaan loppuun saakka.

Hyvää joulua kaikille maalivahtiblogin lukijoille!!!

Me odotamme tänne Oskarshamiin joulupukkia, joka toisi Zorkista meille joululahjan, katsotaan kuinka käy..."

Tämähän kävi tällä kertaa helposti kun Ile hoiti kirjoituspuuhat. Jatketaan ensi kerralla Ruotsin tarinoita. Loppuun vielä Ilen kommentti varustekeskusteluun.

"Kommentoin sen verran suojia että meillä oli joskus syksyllä ns. varustepäivät jossa kokeiltiin ja tilailtiin haluamamme varusteet. Olin jo päättänyt että uudistan koko varustepolitiikan uusi maski kiekkosuojat ja kiekkoveskarin toppahousut. No ensin kokeilin suojia, hienon näköset ne oli ja kalliit, mutta ne ei vaan istunut mun jalkoihin ja näin otin vanhat tutut jofat, jotka on mielestäni hyvät vaikka ovat jo vanhaa uutta mallia. Seuraavaksi kokeilin toppahousuja, nekään ei oikein istunu päälle, mut otin summamutikassa yhtä kokoo pienemmät mitä oli näytillä ja arvonta onnistui ja ne on tosi hyvät. Maskiakaan en uskaltanu vaihtaa ja näin ollen vain toppahousut on uudenkoulukunnan.

Sit hanskoista mielenkiintoinen juttu, korostan että sääntöä niiden kokoon en tiedä, pitäs varmaan kaima Vainikalta kysyä... Olin Suomessa ensimmäisiä jotka leikkas tuplapaksuista harkkahanskoista sormet erikseen jotta niillä voi pelata ja tietysti sientä jätettiin niin paljon ku vain mahdollista, pelasin niillä suomessa kolme kokonaista kautta ilman minkäänlaista ongelmaa.

Ensimmäinen harkkamatsi ruotsissa, linjatuomari tuli pelin alussa luokseni ja sanoi että hanskat on vaihdettava niillä ei saa pelata, kysyin miksi ja sääntö menee kuulemma niin että sormien ulkopuolella saa olla vain sentti kumia. No eikun hanskat vaihtoon ja saksia peliin, pointti on lähinnä se jos kaikilta maalivahdeilta suomessa ja ruotsissa asia tarkistettaisiin, moniko pelaisi sentin leveillä hanskoilla??

Tosin Otterbäckenin maalivahti pelasi laillisilla hanskoilla, hanskat nimittäin oli alushanskat!!! En oikein meinannu uskoa asiaa mut muutkin kiinnitti asiaan huomiota!"

Rauhallista joulua. Palataan bandy-asioihin Tapaninpäivän pelien jälkeen.

AV

Kilpavarustelu on väliaikaista

Hyvää iltaa Suomen vapaa jääpallokansa!

Tänään on pakko jatkaa jääpallomaalivahtien varusteista ja tekniikoista.

Ensinnä kehuja kommentoijille. Olipa mukava lukea kommentteja jääpallomaalivahtiasioista! Ja kyllä maalivahtitoveri Holappa puhuu asiaa. Yhdyn huoleen siitä että nykysuuntaus jääpallossakin on muuttumassa torjumisen sijaan peittämiseen.

Olen ajatellut asiaa jo pitkään. Olen myös yllättynyt että kesti näin kauan ennenkuin varusteiden kasvu herättää huomiota. Kauhukuva on nimittäin toteutunut. Seurasin eilen seurani kamppailua Karlstadissa Bolticia vastaan ja Bolticin maalivahdilla oli lätkäsuojat ja housut sekä hartiasuojat ja lepakkopaita. Harmittaa etten saanut kuvaa maalivahdista, huomasin paidan vasta kun moke levitteli käsiään ennen rankkaria. Kainalot ulottuivat ainakin 15 senttiä vartalon ulkopuolelle ja pitkälle käsivarsiin. Idea ei tietenkään ole uusi. Mutta onhan se nyt selvä asia, että jos joku haluaa käyttää selvästi asiaan kuulumattomia keinoja niin pian sitä rajoitetaan säännöillä.

Ei peittämisessä mitään vikaa ole. Päinvastoin, ilman oikea-aikaista kulman peittämisen taitoa maalivahdin kyvyt ovat puutteelliset. Nyt varusteiden kasvaessa peittämisen rooli kuitenkin korostuu ilman että tarvittaisiin sen edellyttämää taitoa. Ja siitä olen huolissani, että peittämiseen käytettävä varustus rajoittaa ilman muuta muiden tärkeiden ominaisuuksien ja taitojen oppimista ja käyttämistä.

Jääpallossa maalivahdin toimenkuva on nimittäin niin laaja, että sen perustana voi olla ainoastaan laaja liikkuvuus, hyvä vartalonhallinta ja teknisesti oikeat torjuntatavat. Ja kaikki keinot jotka rajoittavat ominaisuuksia, sitovat maalivahdin tiukemmin maaliviivalle ja peittämään siinä minkä ehtii. Suuret ja tarkoitukseen sopimattomat suojat rajoittavat yksiselitteisesti vastaantuloja, pelinavaamista ja esimerkiksi korkeiden keskityspallojen hallintaa. Kaikki äärimmäisen tärkeitä ominaisuuksia! Jalkapalloa pelanneet tietävät miten taitava maalivahti hakee linjan taakse tulleet pystypallot jonka ansiosta puolustuslinja voi pelata ylempänä ja joukkue pitää keskialueen paremmin hallussa. Ilman maalivahdin kykyä liikkua, puolustuslinja joutuu juoksemaan jokaiseen pystysyöttöön. Sama pätee jääpalloonkin. Kyllä torjua osaa kuka vain, mutta ei se tee hyvää maalivahtia. Kyse on myös alueen hallinnasta, pelin avaamisesta puhumattakaan.

Itse kuulun vanhan liiton maalivahteihin. Osaan ohjata pallon luistimenterällä sivulle ja torjua pallon alakulmasta kädellä. Molempia tekniikoita olen harjoitellut paljon. Tyylin takia en kuitenkaan tunnusta tekniikoita opetelleeni. Tyyli on mielestäni vapaa. Olen opetellut tekniikat koska niiden avulla pallon saa kiinni huomattavasti kauempaa nurkasta. Jääpallomaali on niin suuri ja poikittaisliike niin helppoa, että torjuakseen nurkasta on usein koko vartaloa liikutettava.

Peittävä maalivahti yltää sijoiltaan vain niin pitkälle kuin jalkojen venymiskyky riittää. Siitä on hyötyä vain kun maalivahti on suoraan pallon ja maalin välisellä linjalla. Jääpallossa näin ei useinkaan ole, vaan vastustajan hyökkäyspeli pakottaa maalivahdin liikkumaan jotta pääsisi linjalle. Usein liikettä on ennen laukausta niin paljon, että joku osa maalista jää huonommin peittoon. Silloin sijoiltaan torjuminen ei riitä vaan vartaloa pitää pystyä liikuttamaan.

Luistimenterällä palloa ohjatessa toisella jalalla voi ponnistaa vartalon liikkumaan torjunnan suuntaisesti ja jäällä liukuen saa pallon kiinni ainakin puoli metriä kauempaa kuin suojilla peittämällä. Sama pätee käsitorjuntoihin, koko vartaloa pitää pystyä liikuttamaan.

Itse uskon kilpavarustelun olevan väliaikaista, vaikka varustekehitys ja peittämisen korostuminen voi lähiaikoina vielä hyvinkin kehittyä jääpallossa. Mutta uskon myös hyökkääjien taitoihin oppia nopeasti peittävän maalivahdin heikkoudet. Välillä tuntuu surkealta seurata jääkiekkoa. Siinäkin poikittaisliike on maalinteon tärkeimpiä apuvälineitä. Maalivahti liikkeelle ja tilaa tulee. Maalivahdin kyky liikkua on kuitenkin niin huono, että sääliksi käy. Niillä liikeradoilla ei missään nimessä pärjäisi jääpallossa.

Hartiasuojat nyt ainakin ovat aivan käsittämättömät! Kai ne ovat sallitut, mutta mitään hyötyä en niistä näe. Paitsi peittämisessä. Nyt olen nähnyt sellaiset kolmella maalivahdilla täällä, yksi oli harmittavaa kyllä juniori. Katsoin Hammarbyn ja Vetlandan peliä perjantaina. Hammarbyn maalivahdilla Patrik Nordgaardilla ei ollut hartiasuojia ja Vetlandan Jonas Perssonilla oli. Nordgaard oli täysin suvereeni avauksissa. Hän valitsi vesisateessa heiton pituuden ja korkeuden huomattavasti tehokkaammin. Hän myös hallitsi heiton jäätä pitkin paremmin. Ehkä Nordgaard on parempi avaamaan, mutta sitä suuremalla syyllä ei kannata antaa tasoitusta hartiasuojilla. Ja Hammarbyn kolmas maali livahti kainalosta.

Vapautusta sääntöihin maalivahdin varusteissa muuten tehtiin alle kymmenen vuotta sitten. Ennen säännöissä luki, että maalivahdin polvisuojien tulee olla säären myötäiset. Eli pyöreät muodoltaan. Kyllä niitä aika paljon tietysti topattiin, mutta pinnasta ei oikein saanut tasaista kuten lätkäsuojissa.

Sääntö kai kumottiin koska Jofalta tuli malli jossa oli jopa ulkonemat säären ulkosyrjässä. Niillä itse pelasin monta vuotta ja ne tuntuivat hyvältä koska pallo ei kimmonnut enää ulkosyrjästä harmillisesti maaliin. No tänä syksynä hankin Ruotsissa varusteita ja hätäpäissäni lähdin lätkämaalivahtisuojiin. Siinä tuli kyllä haukattua kakkaa.

Karmaisevin ero jofan hieman pehmeämpien ja Reebokin kovien lätkäsuojien välillä on, että Reebokit voi laittaa jäähän vain kahdessa asennossa. Eli pinta on joko jäätä vasten tai suorassa kulmassa siihen. Kaikenlaisen jaloilla teknisesti oikean torjumistekniikan pohjana kun on, että ponnistava jalka voi olla polven kohdalta vinossa jäässä. Eli polven kohdalta suojan pitää olla pyöreä, ei suorakulmainen. Jofan suojatkin ovat kulmikkaat, mutta käytössä ne nopeasti muotoutuvat oikein. Kovat reebokit eivät näköjään muotoudu mihinkään.

Nyt pitäisi sitten selittää seurajohtajalle miksi en suostu käyttämään uusia melkein 500 euron suojia. No vielä on muutama viikko aikaa keksiä selitystä. Olisi pitänyt tajuta, mutta kun niitä pitää testaamatta ostaa niin mistä sen voi tietää.

No huh kun tulikin tekstiä. Mutta kyllähän sitä kiinnostavasta aiheesta. Ensi kerralla kuulumisia Ruotsista maalivahtitoveri Ilkka Hoffrenilta.

AV

Eihän sitä palloa voi saada kiinni

Tuollaiseen kommenttiin joutuu aika usein vastaamaan kun ilmoittaa pelaavansa jääpalloa maalivahtina. Mitä siihen nyt osaat sanoa? Kun kommentti pitää sisällään sen ettei toinen ymmärrä edes että jos molemmissa päissä on maalivahti ja joukkueet ovat tasaväkisiä, niin yksi torjunta kymmenestä ratkaisee pelin. Että maalivahtia pitää verrata toiseen jääpallomaalivahtiin eikä jääkiekkomaalivahtiin. Joka touhu muuten ohimennen on aika kaukana varsinaisesta torjumisesta. Käsityksen oikominen käy työstä, varsinkin kun tilanteeseen joutuu jostain syystä useammin juovuspäissään kuin normaalitilassa.

Olen usein miettinyt millaista olisi olla käsipallomaalivahti. Tapasin kerran yhden sellaisen ja kaveri ymmärsi hyvin mitä tarkoitin. Ilmeisesti hän joutui usein selittämään samaa.

Käsipallosta puheenollen Ruotsin naiset pelasivat tällä viikolla käsipallon EM-kisoissa. Luin muutaman uutisen ennen kisoja ja kaikissa yhtenä päähenkilönä oli joukkueen maalivahti Madeleine Grundström. Lisäksi jutuissa pohdittiin miten paljon tasoitusta Ruotsi antaa kun sillä ei ole maalivahtivalmentajaa kisoissa. No Ruotsi ei sitten pärjännyt, hävisi Saksalle reilusti kun Saksan maalivahti piti nollan 14 minuuttia. Naisten kisat olivat muuten tänään Sportbladetin netissä ylimpänä uutisena. Ehkä täällä uutisoidaan siitä mikä on ajankohtaista, niinkuin uutisoinnin pitäisikin olla, eikä koko ajan keksitä väkisin jotain suosituimmasta lajista.

Takaisin asiaan. Jääpallossa maalivahtina heiluminen on sillä tavalla haastavaa, että siinä ei ole mitään virkaa jos puolustajat ei puolusta. Sen takia vastustan henkilökohtaisesti jääkiekkoa, että siinä maalivahti on jotenkin irrallaan muusta joukkueesta. Se voi ratkaista homman yksin, eikä se ole joukkuepelin tarkoitus.

No sillä puolustajien avustamisella ja lyömisen hitaudella mä yritän yleensä lähteä liikeelle perustellessani miten pallon voi torjua. Silti keskustelu yleensä etenee siihen, että miksi et ole ryhtynyt jääkiekkoon.

Mutta ihmettelijöiden asenne yleensä muuttuu tässä vaiheessa, koska pitää hyökätä vastaan. Tietenkin vain siinä tapauksessa, että järkipuhe ei ole mennyt jakeluun. Jääkiekolla ei ole mitään tekemistä varsinaisen torjumisen kanssa. Siinä peitetään ja toivotaan että kiekko sattuu osumaan. Jääpallossa pitää koko vartaloa liikuttaa, pitää osata luistella ja hallita laajaa aluetta. Meillä jääpallomaalivahtipiireissä naureskellaan jääkiekkomaalivahdeille. Mitä ne tekee kun pallo sattuu hanskaan? Pyörii paikallaan tai rämähtää maahan makaamaan. Jääpallomaalivahti on kentän kuningas kun saa pallon kiinni. Kaikki ovat täysin riippuvaisia siitä mihin hän päättää pallon heittää.

Sitten seuraa toinen hyökkäys. Miksi vertaat NHL-jääkiekkoilijaa Bandyliigamaalivahtiin. Änärin parhaat ovat poikkeuksellisen lahjakkaita yksilöitä ja sen lisäksi ammattiurheilijoita. Jos jääpalloilijaa pitää jääkiekkoilijaan verrata niin saman verran resursseja harrastaa löytyy ehkä lätkän Mestiksen alapuolelta, mikä sarja se sitten liekään. Ja niihin jätkiin verrattuna Bandyliigan parhaat maalivahdit ovat kuin gepardeja verrattuna sarvikuonoon. En tiedä millaisia kavereita Mestiksen alapuolella pelaa noin keskimäärin, mutta muutaman pelin seuranneena tiedän että taso ei ole häävi. Puolet pelaajista ei jaksa kohottaa kiekkoa. Tiedän myös mitä tahtia pallo Bandyliigassa parhaimmillaan viuhuu ja siellä ei huono jätkä pärjää.

Vaikeuksia seuraa jos keskustelukumppani kysyy miksi et pelaa jalkapalloa, siinähän lahjakkaille on taivas auki ja saa loikkia ihan niin kauas kuin pystyy. Se on hyvä kysymys, mutta lajivalinnan puiminen noin yleisemmin on liian laaja aihe tähän keskusteluun, vastaan.

Tässä vaiheessa keskustelu on yleenä hieman tukossa. Siksi täytyy ottaa viimeinen hyökkäys ja kysellä että mikäs asiantuntija sinä olet toisten harrastuksesta viisastelemaan. Milloin olet edellisen kerran nähnyt jääpallopelin? En pidä jääkiekosta, mutta ihan yleissivistyksen nimissä käyn sitä välillä katsomassa. Onhan se sentään pallopeli melkein. Ja pallopeleihin pätee sama kuin musiikkiin. Huonokin hevi on heviä. Eikä toisten lajien seuraaminen ole omasta poissa ja jotta keskustelusta kehittyisi jotain järkevää pitää hieman tuntea puheenaihetta tai sitten malttaa kuunnella sitä kuka siitä tietää.

Kerran tällaisen keskustelun jälkeen haastoin kaverin tulemaan katsomaan miten niitä palloja otetaan kiinni. Pelasin JPS:ssa ja kaveri tuli Viitaniemeen katsomaan peliä HIFK:a vastaan. Ainakin viisi palloa meni maaliin ennenkuin sain ensimmäisen torjunnan rakennettua. Hävittiin kai kymmenellä. Käytännön esimerkki ei sillä kerralla tukenut teoriaa.

Tornion asiaan muuten vielä viimeinen kommentti. Odotinkin jo milloin joku liiton vieraskirjassa viisastelee että Torniota haukkuvat ne jotka vähiten mistään mitään tietävät. Siitähän on juuri kyse että mitään ei kerrota. Silloin ihmiset tuppaavat tehdä omia johtopäätöksiä eikä ne yleensä mene niin kuin päähenkilöt, tässä tapauksessa torniolaiset, toivovat. Ja älkää luulko että johtopäätöksiä ei tehdä, tai että Tornion touhut eivät etelässä kiinnosta. Kertokaa jotain, niin ei tarvitse arvailla.

AV

Kehitetään mutta kehittyykö?

Enpä malta vielä jättää Tornio-aihetta kun se selvästi herättää intohimoja. Seuroista on esimerkiksi hieman keskusteltu ToPv:n vieraskirjassa, lue tästä.

Taitaa siellä Torniossa pieni sisäinen kädenvääntö olla, huomaan. Ja ihan syystä, mun mielestä. Nimittäin siellä on kyse nyt tällä hetkellä kaikesta muusta kuin kehittymisestä.

Kehittäminenhän on sitä, että asetetaan jollekin touhulle tavoitteet jotka ovat parempia kuin nykytila ja sitten aktiivisesti toimitaan ja tehdään valintoja tavoitteen saavuttamiseksi. Rakennetaan portaita, alemmat ensin valmiksi ja sitten siihen päälle uusia. Kehittää voidaan vaikka kuinka, mutta kehittymisen edellytys on, että työn jatkuessa alemmat portaat pysyvät.

Torniossa rakennettiin vuosia alempia portaita. Pelillisesti ne olivat lujat portaat, eihän siellä pärjännyt millään, satunnaisesti parhaat joukkueet. Kannattajakunta oli laaja ja seura nautti alueella suurta huomiota. Suuri osa huomiosta, ja kannatuksesta myös, perustui odotusarvoon että seura menestyy. Se oli ToPv:n perusjalka.

Nyt se perusjalka otettiin kabinetissa pois. Vuosien työ. Koko se työ millä ToPv:n asema rakennettiin on uhattuna koska seuran joukkue Bandy-liigassa jätettiin vaille mahdollisuuksia menestyä. Ja merkillepantavaa on, että kyse oli nimenomaan valinnoista, ei esimerkiksi resurssien puutteen aiheuttamasta realiteetista.

Enpä voi ihmetellä että jotkut kokevat tulleensa petetyiksi. He ymmärtävät, ettei seuraa voi siirtää. Nyt Torniossa luultiin että henkilöiden mukana siirtyy ToPv:n henki ja kannatus. Ei siirry, ainakaan kokonaan. Vastakkainasettelulta ei ole vältytty, kertoo palaute.

Palaan edellisen kirjoituksen alkuun ja totean uudelleen, että perusajatus on loistava. Mutta koska se on tehty ToPv:n kustannuksella se ei palvele kehittymistä. Aivan varmasti viisaat olisivat keksineet ratkaisun, jos olisivat viitsineet miettiä, jolla ToPv:lle luotu asema olisi voitu osaksi säilyttää. On aivan realistinen ajatus, että bandy-liigan kärkipään porukka toimii Ruotsin Elitserien-seuran kasvattajaseurana. Ei ollut mitään syytä miksi ToPv:n perusta näin rajusti poistettiin.

Säilyttämällä ToPv:n kasvot, olisi suuri osa vastakkainasettelusta voitu välttää. Mitäpä minä torniolaista mieltä tunnen, mutta aivan varma olen siitä ettei siellä niin paljon jääpalloihmisiä ole, että ei kannata kunnioittaa ihmisten tekemää työtä ToPv:n menestyksen eteen.

Miksi minua sitten liikuttaa mitä torniolaiset seuroilleen tekevät? Jos suomalaisessa jääpallossa jokin ongelma on pysynyt sen 13 vuotta mitä minä olen liigaa pelannut, niin se on että joka kevät saadaan aloittaa alusta. Pitkäjänteinen työ on ollut vaikeaa, koska pelaajat sitoutuvat seuraan kaudeksi kerralla. Ne seurat jotka ovat saaneet parhaiten pidettyä nipun kasassa ovat yleensä menestyneet. Ärsyttää että yksi harvoja joka on pitkäjänteisessä työssä onnistunut, heittää työn hukkaan. Ja suomalaiselle jääpallolle on äärimmäisen tärkeää, että Torniossa olisi tiukka nippu Bandy-liigassa.

Toinen mikä ärsyttää on, ettei kunnioiteta seuraa ja sen historiaa. Urheiluseurat pysyvät vaikka henkilöt siirtyvät tai vaihtuvat. Pelaajat ja johto ovat käymässä seurassa, palvelevat sitä aikansa, antavat tai ottavat ja siirtyvät muualle. Pelaajat voittavat mestaruuksia seuralle, eivät itselleen. HaparandaTornio BK ei ole ToPv. ToPv:lla on historia ja maine voittavana vahvana seurana, HaparandaTorniolla ei ole. Ei mainetta voi siirtää.

Voi kun taas tuli kriittistä tekstiä. Mutta kun epäkohdat saavat kynän luistamaan. Mutta ensi kerralla lupaan olla positiivinen ja kehua jotain.

Ja loppuun lukijan huomio siitä, että Kalevan kirjoituksessa nuorista lupaavista oululaisista, lue tästä jos vielä lukematta, kaikki pelaajat eivät suinkaan ole OLS:n pelaajia. Jutussa esiintyivät Oulun Palloseuran pelaajat Jukka Loukkola ja Samuli Koivuniemi sekä Oulun Luistinseuran pelaajat Pertti Virtanen ja Markus Kumpuoja.

AV