Tänään joukkueeni Gustavsberg sukelsi syvälle. Hävisimme Helenelundille, pisteautomaatille, jo toisen kerran peräkkäin. Kevään teemaksi alkaa muodostua selviytyminen. Siis sarjapaikan varmistaminen.
Jouduin pukemaan tänään varusteet päälle ja esittämään varamaalivahtia. En missään tapauksessa ole pelikuntoinen vielä, joten jos olisin joutunut kentälle olisin joutunut päästämään palloja maaliin. Näön vuoksi istuin vaihtoaitiossa varusteet päällä, emme halunneet näyttää vastustajalle heikkoutta. No kävin vähän luistelemassa ja puoliajalla tein pari vaakaa ja piruettia. En loukkaantunut lisää.
Virheetön peli, ei siinä mitään. Virheettömän pelin pelasi myös vastustajan varamaalivahti. Itse asiassa hän ei ollut yhtään enempää pelikuntoinen kuin minäkään. Tapasin hänet viikko sitten käsi täynnä rautatukia ja ruuveja. Hänet oli myös raahattu kentälle näön vuoksi. Ei siis kovin loistava varamaalivahtipäivä tänään. Oltaisiin voitu mennä saunaan samantien.
Kommenteissa on pohdiskeltu jääpallomaalivahdin yleisimpiä loukkaantumisia. Ilen sormet on näköjään ollut kovilla. Sormet tietysti on se heikoin lenkki, iän myötä hanskat vaan paksunee. Sormien loukkaantumisessa on se paha puoli että kun vamma kerran tulee, se paranee vasta kesällä jos silloinkaan. Niinpä itse sormien loukkaantuminen ei ole ongelma, vaan kun tiedät että sormiin sattuu ja kohta pallo tulee ja siihen väliin pitäisi käsi laittaa. Kun tietää että kohta tuntuu kuin vasaralla löisi sormeen.
Mutta harvoin kuitenkaan sattuu mitään vakavampaa. Ja pieniin loukkaantumisiin tottuu, oppii pelaamaan niistä huolimatta. Olen itse jonkun kerran vääntänyt olkapään paikalle kesken pelin ja jatkanut loppuun. Onneksi joukkueessa on ollut palomiehiä.
Vaakoja luistimilla olen tehnyt ennenkin. Kai kaikki ovat jutun jo kuulleet, mutta kerron sen nyt kuitenkin julkisesti. Viime kaudella nimittäin loukkaannuin vaa'asta. Kesken Narukerä -pelin. Ja meillä oli kulma toisessa päässä. Pysyttelin lämpimänä ja vaaka on tehokas liike, nyt terä tarttui railoon ja kaaduin väärinpäin selälleni ja käden päälle. Olkapää sijoiltaan ja Narukerä sai kulman poikki ja ryntäsi vastaiskuun. Kyllä siinä hämmästystä piisasi kun porukka katsoi että nyt HIFK:n maalivahti makaa maalin takana. No peli poikki ja Pärre ja Late väänsivät käden paikalleen. Tällä kertaa Pärre määräsi vaihdon.
Muutenkin kaikki loukkaantumiset ovat sattuneet silloin kun tilanne on ohi. Silloin pää jo ajattelee eteenpäin, mutta vain osa kroppaa seuraa. Pari vuotta sitten Jyväskylässä laukaus meni ohi ja luovuin torjunnasta, vartalo kääntyi jäähän laskeutuessa väärin ja olkapää sijoiltaan. Bedda apuun.
Nyt viimeinen vaurio, reisilihaksen repeäminen tapahtui samoin. Pallo ohi maalin, pää nousi jo hakemaan palloa korista, paino silti täysin taittuneen lonkan pääällä ja terä tarttui tai petti ja ponnistin tyhjää ja lonkka muljahti. Asiaa vauhditti ainakin kymmenen kiloa vettä imeneet polvisuojat.
Koomista, mutta tarinan opetus on huomata miten tärkeää vartalon hallinta on. Nuorempana paikat kestävät, mutta oikea tekniikka pelastaa vanhana. Viittaan tällä aikaisempaan keskusteluun torjuntatekniikoista. Heikoimmallakin on riittävästi voimaa vääntää lihakset tai nivelet rikki väärällä tekniikalla. Ja maalivahtitouhuissa liikkeet tulevat selkäytimestä. Silloin liikkumisen kontrollointi on vaikeaa.
No nyt meni loukkaantumismuisteluun, ensi kerralla muita aiheita. Loppuun maalivahtitoveri Peter Tallbergin kommentti varusteista:
Terve!
Olen jo aika kauan ollut eläkkeellä MV-hommista mutta tämä Aimon hieno blogi ja varsinkin varustekeskustelu herätti minussa nukkuvan kirjoittajan.
Yksi maalivahtina olemisen parhaita puoliahan oli että ei tarvinnut kenttäpelaajien tapaan miettiä maila- ja luistinasioita. Suojiakin sai uusia kun vanhat olivat tarpeeksi monta kertaa käytetty suutarilla, joten ei niitäkään tarvinnut murehtia.
Ainut oli tietysti ne hanskat.
Asia nousi eilen ajankohtaiseksi kun D-junnu ikäinen jälkikasvuni tuli kotiin jääpalloleiriltä missä maalivahdeille oli jaettu Onemoresportsin ottelu-hanskat. Yritin kovasti kertoa väsyneelle maalivahdinalulle kuinka hyvä niillä on pelata otteluita mutta lopputulos taisi olla että niistä on eniten hyötyä varaveskarin hommissa.
Minun aikaani kaupan hyllystä ei löytynyt varteenotettavia toppa-hanskoja joten olimme täysin riippuvaisia venäjän-kontakteista. Aina kun pääsi pelaamaan niitä vastaan, piti tehdä maalivahtien kanssa kauppoja. Laatu ja mallit olivat vaihtelevia mutta kaikki hankitut parit tuli kulutettu loppuun. Parhaassa parissa mikä minulla koskaan oli, sieni oli neljässä osassa. Keskellä kämmentä oli kyllä sitten kohta jossa oli sama fiilis kuin jos olisi pelannut ruotsalaisilla poliisihanskoilla.
Itse pelasin myös pari kautta Kosan SM-hanskenilla. Mielestäni Mikko on löytänyt täysin oikean ilmaisun ohkaisten hanskojen kanssa pelaamisesta, oli napakka olo. Harjoitushanskat syntyivät liimaamalla Pallaksen hanskoista poistetut kumit vanhoihin SM-hanskoihin. Niillä ei sitten tietenkään pystynyt heittämään. Pallaksen hanskoihin liimasin taas ne neljässä osassa olevat venäläiset kumit koska niiden hanskojen nahkat olivat loppu. Eihän niistä hanskoista yhtä hyviä tullut kuin alkuperäiset mutta kyllä nekin otteluhanskoiksi sitten myöhemmin kelpasivat.
Alushanskojen käyttöä en kyllä koskaan edes ajatellut muuhun kuin kylmän torjumiseen. Niitä ostin apteekista ja ne piti olla mahdollisimman ohuet. Niin, olihan niistä iloa myös vesikeleissä koska varsinkin punaisista hanskoista lähti hirveästi väriä.
Minulla kädet säästyivät todella hyvin. Ainoastaan toisen pikurillin viimeinen nikama on epämuodostuneen näköinen ja jäykkä. Jokunen kerta joku sormi oli sijoiltaan ja ihan hakemalla löysin nyt arpea siitä kun sormeni yli kerran luisteltiin.
Polvien nivelsiteet pakottivat pari kertaa huilimaan ja kerran tein urallani spagaatin. Se oli Varkaudessa ja silloin revähti takareisi.
Sitten olen melkeinpä ylpeä siitä että aikoinaan harjoittelin itselleni hyppääjän polvea. Lekuri kun joutui keskeyttämään lomansa ja laittaa kreikkalaisen korkeushyppääjä-
Mutta eikun kaikille oikein hyvää jääpallovuotta 2009!
Peter Tallberg
Siinä kaikki tällä kertaa. Ja nuorille jääpallomaalivahdeille neuvo: Pitäkää sormista ja ranteista huolta!
AV
2 kommenttia:
Tervehdys jääpalloväki,
Mielenkiintoista lukea maalivahdin vaativasta tontista. Hifk:n slogania lainattuna ja mukaillen: siellä SATTUU ja tapahtuu! Kunnioitettava ja varsin epäkiitollinen sekä aliarvostettu pesti. Kunnia niille,joille kunnia kuuluu.
Asiaan. Haluaisimme korjata asiavirheen, joka oli Peter Tallbergin kirjoituksessa. One1More Sports oli lahjoittanut D- ja C-ikäisten Training Campille palkintoja, joilla oli tarkoitus kannustaa hyvin leirillä ansioituneita pelaajia. Kenttäpelaajia palkittiin tuotepaketilla, joka sisälsi mailan, erkkaa ja Sexwax-mailavahaa (stickwax) sekä tuotepaketilla, joka sisälsi juomapullon ja luistinsukat. Maalivahteja ei voinut oikein huomioida mailoilla, joten heille suunnatuissa tuotepaketeissa oli juomapullon lisäksi vapaa-ajan käsineet ja pitkät luistinsukat. Kyseessä eivät siis olleet maalivahdinkäsineet. One1More Sportsilla on Suomen suurin jääurheiluun keskittynyt erikoisliike ja meiltä löytyy myös kattava valikoima jääpallomaalivahdin varusteita (myös oikeat käsineet) sekä niihin liittyvä asiantuntemus.
Pahoittelemme väärinkäsitystä ja sitä, että palkintoja Training Campilla jakaneet ovat olleet siinä käsityksessä, että kyseessä olisivat olleet maalivahdinkäsineet. Onneksi maalivahdeillakin on vapaa-aikaa, jolloin voi käyttää esim. palkintokäsineitä.
Toivotamme koko jääpallokansalle Hyvää Uutta Vuotta 2009!
Ja maalivahdeille terveitä päiviä...
Terveisin
One1More Sports Team
Juu, kyllä täytyy allekirjoittaa, että nuo sormet ne on yhden sortin kompastuskivi. Kävin vajaan 3-vuoden treenitauon jälkeen pari jäätreeniä, ja kuinka ollakaan törmäsin vanhojen vaivojen ongelmaan. Se ainoa jäykistetty nivel tuppaa kipeytymään saman tien kun siihen pallo ensisijaisesti osuu. Muut sormet eivät ole moksiskaan, mutta kyllä vanha vaiva jaksaa muistuttaa olemassaolostaan. Niinkin paljon, että varsinaisen leipätyön pelkää vaarantuvan urheiluvammojen vuoksi.
Eipä silti, kyllä ikä ja treenitauko näyttävät tehtäväänsä tekevän, siksi hankalalta kaksi ensimmäistä treeniä tuntuivat. Vähän niinkuin kuvittelisi muistavansa miten tätä touhua pitää hoitaa, mutta silti lopputulos puhuu karua kieltään. Pallot vilahtavat luvattoman helposti selustaan, siitäkin huolimatta että lyöjänä hääri männävuosien liberotähti Mikko Hinkkanen ;-) No, kaikki kunnia Mikolle, mutta kyllä suurin vaikutin verkon heilumiseen oli kauempana kuin mailan varren päässä.
Toisaalta aiemminkin 5-10 treeniä on tehnyt ihmeitä, pikkuhiljaa korvienväli ja kroppa muistavat, miten minimityöllä saa maksimituloksen (saatavilla olevaan maksimitulokseen suhteutettuna, tottakai). Mutta raa'asta fysiologisesta faktasta ei tunnu pääsevän mihinkään: jokaisen ikävuoden myötä tarvitaan enemmän sisäänajotreenejä, ennenkuin saa tuntumaa siitä, että jotain voisi kiinni saadakin. Toista se oli ennen, 2-3 jäätreeniä saattoi valmistaa siihen kuntoon mihin ylipäätään oli mahdollisuuksia. Mutta siitä on jo 10 vuotta aikaa, mennyttä mikä mennyttä.
Ikääntymisen myötä sitä näin ollen arvostaa entistä enemmän veteraaniurheilijoita, jotka vuodesta toiseen kestävät urheilun rasitukset. Mutta myös jaksavat tehdä entistä enemmän töitä jotta pääsevät siihen kuntoon, mihin ylipäätään on mahdollista omilla resursseillaan päästä. "Entistä enemmän töitä alati huonommalla lopputuloksella" on erittäin haastava lähtökohta jokaiseen uuteen kauteen. Siksi hatunnosto esim. ikinuorille Marko Kilpeläiselle, Samuli Niskaselle, Harri Kauhaselle sekä Jari Vaattovaaralle. Vain muutamia nimetäkseni.
Mukava oli huomata myös takavuosien long-hand-haamupelastaja Peterin seuraavan tätä palstaa. Harmitti aikanaan, kun toisilla riitti käden ojennus yläkulman torjumiseen, ja itse piti ponnistaa enemmän kuin kykeni jotta saisi saman lopputuloksen aikaan ;-)
Oikein mukavaa ja antoisaa uutta vuotta kaikille jääpallohenkisille!
Mikko Holappa
Lähetä kommentti