Olipa Sirius yllättävän hyvä

Iltaa

Vai oliko Vetlanda sittenkin huono? Sitä voisi arvioida tarkemmin jos olisi nähnyt toisen puolivälierän Uppsalassa tiistaina. Vaan olisiko siitä voinut joukkueita arvioida, koska lumisade sotki pelin?

Ensimmäisen pelin näin telkkarista ja siinä Sirius oli aktiivisempi ja monipuolisempi, pelasi paremmin kuin Vetlanda. Vetlanda tosin teki maaleja paljon enemmän, joten ansaitsi voiton. Ja hyvä että voitti, sillä kolmas puolivälierä eilen oli hieno tapahtuma. Studenternasilla yleisöä oli 5045.


Ei Vetlanda eilen ihan tikissä ollut, sillä se ei toisella jaksolla pystynyt haastamaan Siriuksen 2-0 johtoa. Peli oli ensimmäisen jakson ja Siriuksen kolmanteen maaliin asti hyvin rauhallista. Kumpikaan ei pystynyt vaihtamaan rytmiä ja sehän peliä johtavalle Siriukselle kävi.

Peli ratkesi oikeastaan Siriuksen oikean sivutuen hirmupommiin kattoon läheltä laitaa ainakin 25 metristä. Sivutuki Lars Fall sai maalista itseluottamusta kuin ruiskulla suoneen. Heti perään hän latasi uudestaan samasta paikasta ja samaan yläkulmaan. Maalivahti Jonas Persson torjui vaivoin. Parin minuutin kuluttua Fall nappasi kaverin läpiajoon ovelalla syötöllä. Fallin supervartti loppui kun Vetlanda totesi hänet liian varalliseksi ja taklasi kylmäksi. Fall ei palannut peliin. Svenskbandyn mukaan hänen pelit saattavat olla kaudelta ohi, luistimen terä oli viiltänyt jalkaa.

Mutta Vetlandan peli oli ohi. Siriuksella sen sijaan jokin tulppa irtosi ja joukkue hallitsi lopun lähes leikitellen. Varsinkin keskikentän maanviljelijä Anders Eskhult purjehti pallon kanssa kuten halusi. Syötti joutessaan pari maalia.

Peliä seuratessani huomasin että molemmat maalivahdit pelasivat itse liimatuilla hanskoilla. Sitä kummallista Mikki Hiiren kädeltä näyttävää mustaa kumia olivat liimanneet joihinkin rukkasiin. Olen joskus kokeillut sitä mustaa kumia, kun testasin Pättiniemen hansikkaita, mutta en uskaltanut peliin ottaa käyttöön. Se noin periaatteessa tuntuu ihan hyvältä. Itse pelaan siis oransseilla Kosan vakiohanskoilla 401. En ole uskaltanut mitään uutta kokeilla kun nykyään menee vuosi tottua. Jäi ne Rebokin patjatkin sitten käyttämättä kokonaan kun ei joulun jälkeen uskaltanut lähteä leikkimään. No tutkikaa tuosta Siriuksen Jakob Sälebyn rukkasia ja kommentoikaa. Aukeaa isompana kun klikkaa. Samanlaiset polvisyndit kun mulla käyttämättä muuten.



Mutta aika moni pelaa sellaisella kokoonpanolla, että on liimannut oranssin ja mustan kumin päällekkäin. Mikähän logiikka siinä on? Kyllä mun mielestä yksi kerros on riittävän paksu. Eikä se paksuus pelissä mikään tekijä ole. Paitsi tietysti liian paksu ei hanska saa olla. Tärkeintä siinä on että kumin vastus on tasainen ja käsi kiertyy täsmällisesti pallon ympärille. Mutta mulla on sellainen fiilis, että olen ainoa joka vakiohanskoilla pelaa. Eikä se varmasti johdu siitä, että olisin kaikista vaihtoehdoista valkannut parhaan. Se johtuu siitä että tuttu tuntuma antaa varmuutta. Eikä sitä uskalla vaihtamalla riskeerata. Sivuhuomautuksena muuten niin viime kaudella hylkäsin uuden maskin kun sen reiät oli erilaiset kuin häkissä, enkä nähnyt kunnolla. Oon mä näköjään aika konseratiivinen.

Niin. Studenternasilla on sellaiset valot, jotka pitäisi olla minimivaatimuksena kaikille jääpallokentille. Tolppa on niin korkea, että siellä päällä on punainen merkkivalo lentoliikennettä varten. Tehoa riittää. Eikä räpsy.

Vielä pelistä sen verran, että Nappe Larsson ei mahtunut Siriuksen pelavaan kokoonpanoon. Olin hänet katsomosta näkevinäni, mutta kadotin ennenkuin ehdin kuulumisia kysymään.

AV

15 kausi toi voiton kauden viimeisestä pelistä

Iltaa.

Ei ole voittaminen helppoa jääpallossa. Ajattelin sitä jälleen viikonloppuna kun pelasimme sunnuntaina Karlstadissa karsintaa Alsvenskaniin Mosserudia vastaan. Ennen tätä kautta olen pelannut jääpalloa Bandyliigassa arviolta 14 vuotta. Kertaakaan en ole voittanut kauden viimeistä peliä. Siis sellaista, jolla olisi merkitystä joukkueelle, joka toisi seuralle jonkinlaisen saavutuksen. Jääpallourani ajan kaikkea kesän- ja syksyn harjoittelua on siis leimannut edellisen kauden pettymys. Ehkä se on saanut myös jatkamaan, toivomaan että saisi kokea voiton tunteen keväällä.

Eilen vihdoin voitin kauden viimeisen pelin. Vastustaja ei ollut kummoinen, mutta kokonaisen päivätyön saimme jälleen tehdä. Tiedättehän millaiseksi peli menee kun toisella ei ole mitään hävittävää ja toisella kaikki. Ja miten se rämpiminen alkaa jos vastustaja ryhmittyy kaarelle ja sieltä saa tehtyä vastaiskuilla muutaman maalin. Sunnuntaina maaleja tuli omiin, mutta onneksi eilen ei. Vaikka lähellä se oli. Saimme pidettyä turvallisen neljän maalin eron koko toisen jakson. Peli päättyi 6-2. Vieraissa sunnuntaina 5-5.

Vaikka voitto karsinnoissa tuli huomattavasti heikompaa joukkuetta vastaan, oli sen merkitys seuralle suuri. Pelin jälkeen oikein näki helpotuksen seurajohdon ilmeissä. Putoaminen 1-divisioonaan olisi merkinnyt seuran kehittymisen pysähtymistä vuosiksi. Divarista ei nimittäin tosiaankaan tulla sukkulana takaisin Allsvenskaniin, siitä karsintasysteemi pitää huolen. Ykkösdivarin joukkue pelaa kaksiosaisen esikarsinnan ja sen voittaja pelaa Allsvenskan-joukkueen kanssa toisen karsinnan. Divariporukalle, jonka fyysinen kunto ei kauden aikana peleissä samalla tavalla kehity kuin korkeammalla pelaavan, tulee reiluun viikkoon neljä karsintapeliä. Kynnys sarjojen välillä on aika suuri. Lisäksi divarissa pelaavaan joukkueeseen on syksyllä hyvin vaikea houkutella pelaajia, joilla voisi keväällä taistella karsinnoissa tasapäisesti. 1-divisioona on siis kolmanneksi korkein sarjataso ja Allsvenskan toiseksi korkein Ruotsissa.

No nyt on voitettu kauden viimeinen peli. Ja seurakin sai saavutuksen. Ja täytyy myöntää että ihan voittaja olo tässä nyt on. Toivottavasti hyvän olon tunne säilyy hetken.

Itse peli ei ollut kovin mukava, sillä se pelattiin illalla. Ja kuten olen jo manannutkin, niin kyllä näkövaikeuksia oli. Tunne on tukala. Mietin sitä heti pelin alussa kun vastustaja pääsi vasemmalta laukaisupaikkaan. Harkitsin hetken jäänkö torjumaan, mutta päätin että en kumminkaan näe kun märkä jää kiilsi keltaista ja päätin lähteä vastaan ja pakottaa lyömään päin. Syöksy onnistui, mutta kun katsoin taakse niin herran jestas miten kauas olin tullut lyöntiä torjumaan. No tyyli on vapaa, ei maalia.

Toisella jaksolla oli toinen holtiton suoritus kun kaaripallo sivurajalta katosi pelaajien sekaan ja ehdin laskelmoimaan että se pomppaa vähän ennen minua. Mutta kun en palloa nähnyt, niin päädyin ryntäämään jalat edellä oletettua pomppukohtaa kohti. Siellä oli muuten aikamoinen mailaviidakko myös, se oli sellainen toivotaan pallo lähellä maalia seisovaa porukkaa kohti. Pallo osui ilmeisesti koska se ei mennyt maaliin. Se pomppasi suoraan ylöspäin, mutta kiersi onneksi maalin ohi. Sain kaverilta varovaisen hyvä-kannustuksen sellaisella äänensävyllä, että kappas kun ei tullut maalia ja voihan siitä vähän kehaista, mutta ei tuota noin olisi kannattanut hoitaa, eikä siinä ihan niin suuri marginaali ollut kuin olisi pitänyt olla. Mutta tyyli on vapaa, ei maalia.

No muut torjunnat oli sitten ihan kontrolloituja. Kyllä se näkeminen vähän helpottaa kun jään kiilto vähenee pelin kuluessa. Mutta on siinä rankkarialueessa hinkkaamista kun sitä yrittää kurvailulla valkaista.

Jääpalloa on pelattu muuallakin. Hammarby kävi häviämässä Sandvikenille ja ulos kisoista. Se oli rankattu Dagens Nyheterissä urheilun pääuutiseksi. Jutussa pohditaan, että Hammarbyn on luultavasti vaikea pitää Venäjältä täksi kaudeksi palanneita tähtiä ensi vuonna. Tässä juttu itse pelistä. Jopa Gustavsbergs IF:n sarjapaikan uusiminen ylitti DN:n uutiskynnyksen, tästä näet.

Svenska Dagbladetissa kerrottiin että seurat toivovat MM-kisojen siirtämistä pelattavaksi kauden jälkeen. Ruotsissa pohditaan myös, että puolivälierät pelattaisiin paras viidestä. Välierissä on jo paras viidestä -systeemi. Lue lisää tästä.

Norjassa Solberg ja Hövik pelasivat kolmannen välierän sunnuntaina. Hövik oli voittanut ensimmäisen pelin 7-6, Solberg voitti toisen 3-1 ja kolmannen 6-3. Viitasen veljekset Hövikistä kesälomalle. Finaalissa Staebeck ja Solberg. Paikalla kolmannessa välierässä oli Norjalainen lehti DT videokameran kanssa ja nauhalle on tarttunut muutama aika huikea suoritus. Solbergin maalivahti nappaa läpiajon suvereenisti 1.13 kohdalla. Aika huima on Solbergin kaverin lyönti suoraan ilmasta maaliin, 1.47. Mutta kyllä Solberg sähläsikin, kolme omaa samassa kasassa, aika hauskan näköinen tilanne, 1.58. Katsokaa itse. On pelistä Hövikin kapteenin Chrstian Waalerin haastattelukin, jos joku Norjaa ymmärtää. Moni puhuu, mutta kuka ymmärtää. No näytetään siinä vähän peliäkin.

Siinä kaikki tällä kertaa. Huomenna menen katsomaan kolmannen puolivälierän Uppsalaan. Sirius tasoitti maanantaina voitot Vetlandaan vastaan lumisateessa jatkoajalla. Paikalla oli 3800 katsojaa. Katsotaan jos siellä jotain kerrottaavaa ilmaantuu.


AV

Lisää valoa!

Iltaa.

Täytyypä hieman tuosta olosuhdeasiasta jatkaa kun pitkästä aikaa teksti innosti kommentoimaan. Kiitos maalivahtitoveri Huovialalle.

Valaistus vaikuttaa pieneltä yksityiskohdalta, mutta kyllä sillä on merkitystä muillekin kuin maalivahdeille. Pallo näkyy päivällä aivan varmasti paremmin katsomoon ja kotikatsomoonkin, jos telkkari joskus paikalle saadaan, kuin keinovalossa. On pelin ja katsojien kunnioittamisen kannalta aivan oleellista, että olosuhteet ovat mahdollisimman hyvät. Ja valaistuskysymyksessä ainoa seikka johon voi välittömästi vaikuttaa, on kellonaika. Harvalle kentälle saadaan valoja nopeasti uusittua.

Suomessa kunnon valoja ei taida olla kuin Oulussa. Jyväskylässä valaistus on muistaakseni kohtalainen. Muilla kentillä olen usein ajatellut aivan samaa kuin maalivahtitoveri Holappa Huovialan mukaan: "Mä en muuten näe mitään". Ehkä mulla on huonompi hämäränäkö kuin muilla pelaajilla, mutta varsinkin Porin ja Varkauden pelit keltaisissa valoissa ovat olleet välillä todellisia painajaisia. Varsinkin jos ilmassa on kosteutta.

Mutta aivan konkreettisen kuvan valojen merkityksestä sain jo noin parikymppisenä kun Jyväskylässä harjoituksien alussa kentällä oli vain puolet valoista päällä. Lämmittely sujui vielä, mutta kun laukauksia alkoi tulla, palloja meni maaliin. Sitten kun treenien aikana vihdoin saatiin vahtimestari uskomaan että pelaajat haluavat kaikki valot päälle, alkoivat pallot tarttumaan ihan eri tavalla. Ero oli huomattava.

Näytelmä muuten toistui lähes koko kauden, vaksi piti jostain metsästää kun se jään ajamisen jälkeen katosi jonnekin. Se oli varmaan saanut ohjeet että säästetään ja mennään puolivaloilla, mutta ei kehdannut kieltää lisävalaistusta kun seurajohtaja sen sai kiinni. Loppukaudesta riitti kun kävin itse sanomassa, mutta ilman pyytämistä valoja oli turha odottaa. Kyllä otti päähän välillä.

Oulunkylässä tehdään nykyisin samaa kuin Jyväskylässä aikoinaan. Harjoituksissa pidetään vain osaa valoista päällä. Siellä ei niitä suostuta sytyttämään tai sitten vedotaan siihen että iso osa on rikki. Eikä kesällä varmaan ollut aikaa korjata. No mun mielestä tapa on osoitus huonosta urheilukulttuurista. Ajatellaan, että kyllä välttävä riittää. Onneksi ei tarvitse Ogelissa usein harjoitella.

Jyväskylän jälkeen seuraavalla kotikentällä Kalliossa on vielä huonommat valot. Siellä sentään kaikki ovat yleensä päällä ja syksyisin lamput on yleensä yritetty korjata. Mutta teho ei oikein riitä. No täällä Ruotsissa on menty vielä alaspäin, Gustavsbergin Ekvallenin lamput ovat aivan katastrofaalisen huonot. Ja keltaiset! Jos pallo on oranssi, pelaajien asut punaiset ja jää heijastaa keltaista valoa, niin ei siinä paljon kontrasteja jää. Keskellä kenttää on yksi valkoinen lamppu ja kohdassa mihin se osoittaa, näkee pallon huomattavasti muuta kenttää paremmin.

Se kontrasti pallon ja taustan välillä on näkemisen kannalta kaikkein tärkeintä. Siksi valkoiset valot ovat keltaisia paremmat. Yleisin tausta eli jää on valkoinen ja pallo oranssi. Se on hyvä kontrasti. Keltainen valo on liian lähellä pallon väriä ja se haittaa näkemistä. No tulee enemmän maaleja kun maalivahti ei näe.

Keinovalaistuksessa on myös sellainen hankaluus, että yleensä valo tulee maalivahtia kohti kentältä päin. Lamppuja on siis kentän laidoilla ja niitä suunnataan maalia kohti. Kun pallo tulee maalia kohti samasta suunnasta jää valo pallon taakse. Niinpä maalivahti näkeekin pallon varjoisan ja paljon tummemman puolen. Lamppuja pitäisi asentaa myös maalin taakse ja valo tulisi kentälle päin, jotta valaistus olisi oikein suunnattu.

Tässäkin asiassa Oulun valot ovat aivan ylivoimaiset. Tehon lisäksi pylväät ovat päätyrajan takana, joten valoa tulee myös maalin takaa. Itse asiassa itse pidän monen haukkumista riippuvista valoista. Vaikka ne ovat ilmapallojen kannalta huonot, niin niissä valon lähteitä on niin paljon, että yksittäisen lampun häikäisy vähenee. Valoa tulee tasaisemmin joka suunnasta ja se vähentää varjoja.

No tulipas nyt manattua valoja. Mutta ajatukset kertovat siitä, että minulle valokysymys on oikeasti erittäin tärkeä. Kyllä se ottaa päähän kun jo etukäteen tietää että nyt ei pelissä näe riittävästi. Yleensä huonoista valoista seuraa, että jokainen torjunta on vähän kuin refleksitorjunta, koska pallon lentoradan arviomisessa kestää normaalia pidempään. Välillä naurattaa itseäkin kun treeneissä muka seuraa kaukolaukausta ja sitten viime tingassa vasta loikkaa. Onneksi pelit täällä on pelattu pääasiassa päivänvalossa. Ja toivottavasti pelataan mahdollisimman paljon muuallakin.

AV

Jää on parempi ulkona kuin hallissa

Iltapäivää.

Voiko rennompaa iltapäivää olla kuin maata kotona sohvalla ja katsoa jääpalloa telkkarista. Vänersborg ja Kungälv taistelevat ja molemmilla on paljon voitettavaa, mutta myös hävittävää. Elitserienissä on viimeisellä kierroksella vielä paljon auki. Vänersborg tarvitsee voiton varmistaakseen kahdeksannen sijan ja pudotuspelipaikan. Kungälv voi voitolla puolestaan välttää putoamiskarsinnat.

Mutta voi, Kungälvin maalivahtikollega munasi juuri. No maaleja menee, onneksi Kungälv kavensi pian kahteen yhteen.

Ruotsin tv:ltä muuten huomattavaa peliälyä näyttää viimeisellä kierroksella sarjataulukon alapään peliä. Samaan aikaan pelataan myös Västrås-Sandviken peli, mutta siellä ei samanlaista jännistystä ole kuin Vänersborgissa. Muita pelejä voi seurata samalla, jokaisesta maalista ilmoitetaan ruudussa.

Peli näyttää oikein hyvältä. Yleiskuvasta palloa on hieman hankalaa nähdä, mutta kaikista tärkeistä tilanteista näytetään läheltä kuvatut uusinnat useasta kulmasta. Suurimman osan maalitilanteista esimerkiksi ymmärtää oikein hyvin. Suuri merkitys on sillä, että peli pelataan päivänvalossa. Kummaa, että peli aloitetaan niin myöhään, että pimeä ehtii tulla. Valon lisäksi olosuhteet ovat muutenkin loistavat. Jää on selvästi kova, ilma on tyyni. Yleisöäkin näyttää olevan hyvin. Suoraan sanottuna peli näyttää siltä, että olisi sääli jos se pelattaisiin hallissa.

Nimittäin hallikeskustelussa kannattaa muistaa, että jos valitsemme että jääpallo siirretään sisälle, niin samalla menetämme parhaat olosuhteet pelata jääpalloa. Esimerkiksi jää ei hallissa ole koskaan niin hyvä kuin se voi parhailla pakkasilla olla ulkona. Omat kokemukseni rajoittuvat kolmeen peliin Västeråsin hallissa ja jää siellä on ollut kohtalainen aina. Se on melko kova, riittävän sileä. Mutta samalla tavalla kova ja liukas kuin pakkasjää se ei ole.

Jos hallin jää saa levätä koneen jäljiltä se on hyvä. Mutta luulen että arkipäivä Västeråsin hallissa ja muissakin halleissa on lähempänä jääkiekkohallien jäätä. Varsinkin jos hallissa on yleisöä joka lämmittää ilmaa. Eikä jääkiekkohallien jää jääpalloon noin keskimäärin sovellu kovin hyvin. Hyvä kova pakkasjää kestää 45 minuuttia peliä oikein hyvin, vaikka lunta siihen tulisikin päälle. Kovalla jäällä myös luistelu on kevyempää ja liuku parempi koska kitka on pienempi. Myös pallo liukuu, eikä vain pyöri.

Toinen ulkoilmaan läheisesti liittyvä tekijä on raitis pakkasilma. Pakkanen kohtuullisissa määrin haittaa katsojia, ei pelaajia. Pakkaskelillä, ehkä alle -10 asteessa, on raikasta ja oikein pukeutuneena keuhkot toimivat hyvin eikä rasitus kasva suureksi. Muistan miten Markus Hiukka tuumasi joskus että alle -5 asteen pakkanen ei käy jääpalloon. Olen Markuksen kanssa samaa mieltä, usein tuntuu että hikeen tukehtuu suojakeleillä ja keuhkot aukeavat vasta pakkasessa.

Sivuhuomautuksena muuten kaverini kommentti eiliseltä. Hän oli katsomassa vierasottelua Västanforssissa ja tuumasi pelin jälkeen: "Tuli hiki". Katettu katsomo oli suljettu takaa ja katossa oli kaasulämmittimet. Peliä oli kuulemma mukavan lämmin seurata viiden asteen pakkasesta huolimatta. Ensimmäisen kerran hänellä oli liikaa vaatteita päällä jääpallokatsomossa.

Kolmas tärkeä tekijä on valo. Varsinkin maalivahdille päivän valo on aivan ylivoimaisesti paras. Keinovalot aiheuttavat aina varjoja ja pallon kulkiessa tummasta taustasta vaaleaan ja päinvastoin, sen seuraaminen vaikeutuu. Pallon lentorata on helppo lukea sivusta, mutta kun se tulee kohti, aivan pienikin häiriö aiheuttaa että silmät joutuvat tarkentamaan palloon uudestaan. Ja se aiheuttaa aina riskin että pallon kadottaa. Västråsin hallissa on hyvät valot, mutta päivänvalolle ne eivät pärjää missään tapauksessa. Toisena sivuhuomautuksena, mielestäni Bandy-liigan pelit pitäisi pelata viikonloppuisin niin usein kuin vain mahdollista, koska silloin voidaan pelata päivänvalossa. Harvalla kentällä nimittäin on jääpalloon riittävän hyvä valot. Ja televisiota ajatelleen päivänvalo on ilman muuta keinovaloa parempi.

Kyllä jääpallosta hallilaji varmaankin tulee. Mutta ennenkuin näin on, niin kannattaa nauttia niistä asioista jotka tekevät lajistamme ainutlaatuisen. Ei esimerkiksi päivänvalosta kovin monessa talviaikaan pelattavassa lajissa pysty nauttimaan.

AV

Eipä ihme että Västerås on mestarisuosikki

Iltaa.

Kirjoitan taas Hammarbyn pelistä, sillä se oli jälleen erinomaisen hieno jääpallopeli. Ja kun siellä kerran tuli käytyä, niin eiköhän pieni raportti kiinnosta. Loppuviikosta tulee sitten muutakin tekstiä kuin peliraporttia, pysykää linjoilla.

Zinkensdamin urheilukentällä olosuhteet olivat jälleen täydelliset. Ja se näkyi, vaikka pelin taso ailahtelikin. Mutta hyvällä, kovalla jäällä jääpallo on kyllä uskomattoman vauhdikas ja tapahtumarikas peli.

Ensimmäisen jakson jälkeen olin muuten valmis arvioimaan täysin päinvastoin kuin otsikossa. Västerås ei saanut yhtään syöttöä omille hyökkäysalueella. Hammarby hallitsi ja vyörytti, pelin ehdoton hahmo Västeråsin maalivahti Daniel Kjörling piti kuitenkin numerot vain kolmessa nollassa kotijoukkueelle.

Pelin kulun kannalta Kjörlingin pelastukset 3-0 tilanteessa olivat äärimmäisen tärkeitä. Ja pieni aavistus siitä, että Västerås voi vielä nousta kamppailuun mukaan tuli erän lopulla. Hammarby sai jäähyjä ja Västerås kavensi, puoliaika oli 3-1, kun se olisi voinut olla 5-0.

Toisen jakson alussa Västerås käytti Hammarbyn jäähyt hyväkseen. Peli oli saman tien 3-3. Västerås sai pakan kuntoon ja alkoi vastaiskeä. Peli alkoi kääntyä, mutta ratkesi vasta Hammarbyn karkeaan taktiseen virheeseen. Joukkue hyökkäsi liian innokkaasti, vaikka peliä oli vielä puoli tuntia jäljellä. Hammarbyllä ei ollut mitään syytä hyökätä seitsemällä miehellä kahden maalin tappioasemassa vielä siihen aikaan. No Västerås hyökkäsi kolmesti ja teki kolme maalia. Peli oli selvä, osa 3200 katsojasta lähti kotiin.

Toisella jaksolla Västerås myös näytti miksi se on mestarisuosikki. Hammarby hyökkäsi terhakkaasti, siitä täytyy antaa tunnustus. Maalipaikkojakin oli, painetta varsinkin. Mutta kyllä Västeråsin puolustus oli kivikova. Vaikka siitä melkein pääsikin läpi, ohjausta ja yritystä oli sen verran vielä että suurin osa tilanteista ajautui kulmia kohti. Eikä siellä saanut rauhassa olla, koko ajan joku roikkui tai raastoi hyökkääjää. Vapareita siitä tuli, mutta kaukaa maalintekosektorin ulkopuolelta. Ainakaan Kjörlingille ei niistä kannattanut yrittää suoraan. Ihailtavaa puolustuspelissä näin maalivahdin näkökulmasta on, että puolustajat eivät tee minkäänlaisia yllätyksiä. Vaikka kuinka on paine omassa päässä ja pallo pyörii muutaman metrin päässä omasta maalista, kaikki tekevät oman tehtävänsä ilman sähläystä. Koko ajan oma rankkarialue oli täynnä omia miehiä, eikä vastustajia. Ei maaleja silloin helposti tule, vaikka vastustaja kuinka pystyisi hallitsemaan.

Niin siinä taas kävi että maalivahti ratkaisi jääpallopelin voiton. Vaikka meni viisi omiin, niin Kjörling oli pelin ratkaisuhetkillä aivan loistava. Ensimmäisessä erässä Västerås olisi voinut hävitä pelin, mutta maalivahti piti joukkueen pelissä mukana. Toisella jaksolla Hammarby olisi voinut saada kavennuksen oikeaan aikaan, mutta Kjörling venyi kahdesti huipputorjuntaan. Eikä kyse ollut mistään peittämisestä tai pakottamisesta laukomaan syliin, vaan kollega haki jalalla tuopin korkuiset luistelusta ja maskista tulleet laukaukset tolpan vierestä. Toisessa joutui vielä nostamaan terän jäästä, että sai sen hieman korkeammalta kiinni.

Toisessa päässä Hammarbyn Patrik Nordgaard oli kovan onnen soturi. Yksi maali meni hänen piikkiin, holtittomasta vastaantulosta tuli irtopallo ja siitä maali. Mutta muuten Västeråsin vastaiskuissa hän oli hyvä. Mutta yksin ja kahdesti seurauksena oli maalivahdin painajainen. Huipputorjunnasta puolustajat eivät ehtineet siivoamaan irtopalloa ja vastustaja teki maalin. Toinen oli täysin puhtaan läpiajon torjunta, toisessa puolustajat sentään ehtivät rakentaa hyökkääjälle hieman väylää. Aivan huimia torjuntoja silti molemmat, mutta mitäpä niistä oli hyötyä.

AV

Heja heja heja Bajen!

Ohhoh miten jännittävä jääpallopeli oli tänään Zinkenillä! Urheiludraamaa todella. Urheilullisesti peli oli täydellinen kotijoukkueen tuhkimotarina. Puoliajan neljän maalin tappiosta Hammarby nousi rinnalle ja ohi.

Zinkensdamilla oli laboratorio-olosuhteet. Pelaajat aivan lensivät jäällä, niin liukasta se oli. Takarivissä naukattiin rommitotia. Sen pelkkä tuoksu lämmitti ja kaduin välittömästi että olin jättänyt bandyportfolion kotiin. Draamassa vain oli tällä kertaa valitettavasti keskeisenä tekijänä pieni inhimillinen musta hetki, hetki joka ratkaisi pelin suunnan. Ja ehkä koko Bollnäsin kauden kohtalon.

Sarjaa on nyt jäljellä kolme kierrosta ja Bollnäs on kahdeksantena, viimeisellä pudotuspelipaikalla. Tasapisteissä on Vänersborg kolme maalia heikommalla maalierolla. Voitto tänään olisi helpottanut Bollnäsin taistelua pudotuspelipaikasta, Vänersborg hävisi Vetlandalle 2-1. Kuinka tärkeä voitto olisikaan Bollnäsille ollut ja miten tylysti se heiltä tänään otettiin pois.

Puoliajalla kaikki oli vielä hyvin. Bollnäs johti hienosti 4-0. Bollnäs hallitsi peliä täysin, joukkue pelasi tiiviisti, puolusti tehokkaasti, piti palloa ja hyökkäsi terävästi. Ville Aaltonen hallitsi keskikenttää, vippasi Lukkarilan maalintekoon. Lukkarila oli ensimmäisellä jaksolla hyvä. Väkkärä joka haastoi rohkeasti, Hammarbyn pakit näyttivät kankeilta ja hitailta hänen perässään. Bollnäsin oikea-aikaiset vipit Hammarbyn linjan selustaan olivat vaarallisia kaiken aikaa. Bajen pelasi pehmeästi, puolusti epävarmasti ja hyökkäsi yksilöinä, ei joukkueena.

Toiselle jaksolle Hammarby tuli kuin uutena joukkueena. Luistin alkoi kulkea ja hyökkäykset vyöryivät Bollnäsin linjaan. Bollnäsin peli alkoi rakoilla ja ensimmäinen takaisku tuli jo kahden minuutin jälkeen. Sitten peli rauhoittui hieman ja jostain syystä molemmat joukkueet alkoivat sähläämään.

Miten toivonkaan nyt, että vain pelaajat olisivat sählänneet. Mutta tupulointiin osallistui myös linja-tuomari aivan katastrofaalisella virheellä. Jos hänen epäröivät ja hitaat paitsiovihellykset olivat Hammarbyn tappioksi ensimmäisellä jaksolla, niin nyt sai Bajen takaisin korkojen kera. Linjatuomarin musta hetki oli pelin ja sen mukana mahdollisesti Bollnäsin koko kauden kulminaatiopiste.

Bollnäs hyökkäsi Hammarbyn linjaa vastaan ja noin 15 metriä puolirajan jälkeen Bajenin puolustaja katkaisi. Pallo ajautui perässä luistelevalle Hammarbyn pelaajalle, joka aikoi rauhoittaa pelin. Hän syötti alaspäin omalle liberolle, mutta karkeasti harhaan, suoraan linjan alapuolelle tilanteen ohi liukuneelle Bollnäsin hyökkääjälle. Hyökkääjä hämmästyi, kiitti ja kiisi täysin yksin maalia kohti, viides maali oli tekemistä vailla. Linjatuomari vihelsi. Paitsio!

Linjatuomari ei ollut huomannut pallon olleen kolme sekuntia Hammarbyn hallussa ja käyneen kahdella heidän pelaajalla. Kalabaliikin jälkeen peli jatkui erotuomarin pallolla, jonka Hammarby herrasmiehen lailla luovutti Bollnäsille.

Ja sitten se sähläys vasta alkoi. Bollnäs oli koko loppupelin täysin hukassa. Oli vain ajan kysymys milloin Bajen kaventaa. Ja kavensihan se, parin minuutin päästä 54. minuutilla. Varmisteleva 5-1 oli muuttunut selviytymistaisteluksi. Ja minkä spurtin Bajen sai tästä tuomarin lahjasta. Sekin sähläsi, mutta ei läheskään yhtä paljon kuin vastustaja. Ja miten jääpallossa käy jos toinen joukkue saa adrenaliinisuihkeen suoraan suoneen ja toiselta viedään tuomarivirheellä varma voitto ja peliä on puoli tuntia jäljellä?

Bajen voitti lopulta yllättävän niukasti 5-4. Se tosin oli yksin Bollnäsin liberon Andreas Westhin ansiota. Hän oli bollnäsiläisistä ainoa joka säilytti järkensä.

Draamaa se oli totisesti. Tosin epätoivottua. Ilman tuomarivirhettä Bajen ei olisi ikinä noussut voittoon. Vaikka se toisella jaksolla olikin terävämpi, teki se myös paljon virheitä. Henkisesti voimissaan oleva Bollnäs olisi rankaissut jostain virheestä varmasti.

Mutta draamaa silti. Eikä se jättänyt 3037 katsojaa pakkasesta huolimatta kylmäksi. Harvoin näkee yhtä vauhdikasta peliä, kaikki lajit huomioon ottaen. Tosin pelin hienoudet tulivat esille vasta sitten kun joukkueiden taktiikat alkoivat pettää, kun vauhtia tuli enemmän kuin joukkuepelaaminen kestää. Onneksi jääpallossa käy usein niin. Että vastustaja väsyy tai tappiolla oleva löytää vielä yhden vaihteen jolla saa johtavan pulaan ja lisättyä painetta niin että tulee virheitä. Ja miten tappioasemassa olevan hyökätessä johtava voi saada vastaiskuilla mahdollisuuden lisätä johtoaan. Tällä kertaa pelin kulminaatiopiste tuli sattumalta Hammarbyn eduksi. Mutta ei sillä ole väliä, tärkeää on että käänne voi tulla. Ja jääpalossa se voi tulla, ei tämä ensimmäinen peli ollut, jossa neljä nolla puoliaikatappio käännetään voitoksi. Itse asiassa niin käy aika usein. Ainakin verrattuna miten usein kaksi-nolla puoliaikatulos kääntyy jalkapallossa. Tai kaksi-nolla jääkiekon SM-liigassa kahden erän jälkeen.

AV

"Pelataan välillä jääpalloa!"

Näin tuumaa pieni koira Mauri Kunnaksen Suuren Urheilukirjan yhden sivun alakulmassa. Muistan kuvan hyvin, sillä kävin sitä varta vasten kirjastossa katsomassa. Jussi Harjuojan poika oli kuvan huomannut ja näytti siltä kuin hieman reppanalla koiralla olisi ollut JPS:n paita päällä. Tarkemmin katsottuna paita osoittautui OPS:n paidaksi, koiran maila peitti O:n kulmaa hieman.

Pienen kulman kokoiseksi arvioi Mauri Kunnas jääpallon vuonna 1983. Eilen hesari uutisoi uuden arvion suomalaisten arvostuksista urheilulajeja kohtaan. Ensimmäisenä oli jääkiekko, toisena formulat. Jääpallo ei Hesarin lyhyeen uutiseen mahtunut, toivottavasti tutkimusta käsitellään jossain hieman tarkemmin myöhemmin. Luulisi jääpallon sentään tutkittuun 29 lajiin mahtuvan.

Tutkimuksessa oli haastateltu 4 000 henkilöä, ei siis mikään ihan pieni tutkimus. Mielestäni tutkimuksen kärkikaksikon menestyminen on osoitus lähinnä asiantuntemuksen puutteesta. En nyt tiedä pitäisikö jääpalloa arvostaa, mutta jos kansakunnan urheilun arvoasteikolla jalkapallo tulee vasta viidentenä, ei urheilua yleisesti ottaen ole kovin tarkkaan seurattu. Jos laji johon valikoituu ylivoimaisesti suurin osa maailman parhaista ja lahjakkaimmista urheilijoista jää käsittämättömän mukaurheilun kuten formuloiden taakse, voidaan todeta etteivät varsinaiset urheilusuoritukset vaan mielikuvat lajista vaikuttavat suomalaisten arvostuksiin.

No olkoon edellinen lähinnä pohjustuksena sille, että vaikka mielikuvat asettavat lajit järjestykseen, ei se ole koko totuus. Tutkimuksessa on yleistetty Suomen kansan mielipide, mutta jääpallon ei tarvitse siitä välittää. Jääpallon kannattaa välittää niistä ihmisistä jotka ovat yleistyksen ulkopuolella, jotka arvostavat urheilullisia arvoja sirkusarvoja enemmän. Tai niistä vanhemmista jotka pohtivat lapselleen lajia, jossa ei 10-vuotiaita vielä katsota tulevina ammattipelaajina. Ja on siinä jo väkeä kummasti, aivan varmasti.

Esimerkiksi jääpallon etu jääkiekkoon verrattuna on, että jääkiekko kiertyy sitä kaikista eniten kannattavien ympärille. Satunnainen katsoja hylkää jääkiekon, koska pelejä on liikaa, niiden merkitys on vähäinen ja tunnetaso peleissä matala. Olen aivan varma siitä, että satunnaisten katsojien määrä jääkiekossa ei lisäänny. Se tarkoittaa että urheilusta kiinnostuneita, jotka eivät ole enää jääkiekosta kiinnostuneita voidaan houkutella seuraamaan jääpalloa. Tästä esimerkkinä ovat HIFK:n kannattajat, joiden keskuudessa jääkiekko on tietysti suosittua, mutta sen valta-aseman ovat jotkut henkilöt kyseenalaistaneet ja valinneet jääpallon seuraamisen.

Jääkiekon suosio on muutenkin mielestäni vähän kyseenalainen. Ei lajissa itsessä mitään vikaa ole. Paitsi etten voi ymmärtää miksi täydellinen peliväline on litistetty epämääräisesti pomppivaksi lätyksi. Mutta nykykiekossa on paljon sirkuselementtejä, jotka eivät kestä urheilullista tai moraalista tarkastelua.

Urheilua ymmärtävät nauravat jääkiekkoväkivallalle, miten läpinäkyvän teennäistä se on. Jos tappelut johtuisivat tiukan pelin tuomasta tunteiden kuohusta, ne olisivat ymmärrettäviä. Mutta koska tappeluista suurin osa on laskelmoituja ja niillä muka haetaan yliotetta vastustajasta tunnetasoltaan keskinkertaisissa peleissä, niin ne ovat vain sirkusta.

Eikä tappeluja haluta kiekosta pois. Jääkiekko myöntää sen pitämällä rangaistukset pieninä. Niitä näennäisesti paheksutaan, koska sillä tavalla pystytään vaientamaan väkivaltaa kritisoivia. Eikä jääkiekko tyhmä ole, liika väkivalta ei palvele sen etuja, sopivassa määrin väkivalta sen sijaan palvelee. Jääkiekko yrittää osoittaa, että väkivallan karsimiseksi on tehty toimia, vaikka totuus on että toimilla pidetään tasapainoa: Tappeluja on riittävästi, jotta niistä kiinnostuneet kannattavat lajia ja voivat odottaa niitä. Toisaalta niitä ei ole liikaa, jotta moraalinvartijat ja kriittiset junioreiden vanhemmat pysyvät kurissa. Lupaukset ja teot ovat väkivalta-asiassa jääkiekkopäättäjillä räikeässä ristiriidassa. Tottakai tappelut saataisiin kitkettyä lajista pois jos näin haluttaisiin. Se että niitä on, kertoo että niitä ei haluta pois.

Myös pistelaskulla kikkailu, rankkarikisat ja voittomaalikilpailut ovat sirkusta. Ei urheilussa häviäjä saa pisteitä. Koko draama perustuu siihen että voittaja saa kaiken ja häviäjä ei saa mitään. Ei sitä draamaa voi uskottavasti rikkoa. Pisteiden jakaminen häviäjälle kertoo miten laji kosii ihmisiä joille itse urheilu ei ole tärkeää. Kaikille jotain. Silloin ne jotka urheilun draamaa arvostavat, siirtyvät seuraamaan jotain muuta lajia.

Jääkiekko on tehnyt mielestäni moraalisesti erittäin kyseenalaisen päätöksen sallimalla lasiset kaukalonreunat. Ne aiheuttavat pelaajille aivotärähdyksiä, koska eivät anna periksi kuten pleksistä tehdyt laidat. Jääkiekko on siis tehnyt valinnan pelaajien turvallisuuden ja katsojien viihtyvyyden välillä. Ja arvostanut katsojan pelaajan turvallisuuden edelle.

Toinen laji joka luulee olevansa suosittua, mutta on täysin hukassa on salibandy. Laji voisi olla tunnettu juuri taitavista pelaajista ja hienoista kuvioista, mutta yrittää olla jääkiekkoa salissa. Pari vuotta sitten jyväskyläläinen taitopelaaja Lasse Riitesuo yritti tuoda taitopuheita esille, mutta hänet leimattiin pehmeäksi. Ei ole pehmeyttä jos joku lyö mailalla suojaamattomille käsille, eikä sitä hyväksy. Pelaajat haluavat olla kovia, mutta eivät tunne eroa kovuuden ja väärin pelaamisen välillä. Se on tyhmyyttä.

No laji on mennyt siihen, että huitominen kannattaa. Saa siitä rangaistuksen, mutta se on niin pieni, että hyöty on suurempi. Ja osan tuomarit jättävät viheltämättä, koska siitä on tullut tapa. Tottakai silloin huidotaan. Siinä lajin sisäinen arvomaailma on jyrkästi ristiriidassa. Huitominen ja laidan lähellä taklailu on kiellettyä, mutta säännöistä kiinnipitäminen on vaikeaa koska siihen puuttuminen on pehmeyttä. Eikä tuomareilla ole keinoja karsia väärin pelaamista, koska heiltä puuttuu valta antaa rangaistuksia. Sama uhka on tosin ollut viime vuosina jääpallossakin, vastustajan lyöminen mailalla kannattaa usein, sillä hyöty on suurempi kuin rangaistus. Mahtaako tilanne olla muuttunut?

Eikä ole salibandy Lassen puheiden jälkeen muuttunut. Ennen joulua Henke Larsson siirtyi pelaamaan hetkeksi salibandya. Ennen ensimmäistä ottelua vastustajan puolustajat antoivat lausuntoja, että ottavat Henkeltä luulot pois kovalla pelillä. Miten ne raukat luulevat pärjäävänsä kovuudessa kaverille joka on pelannut uran jalkapalloa Brittein saarilla? Ei varmaankaan ole Skottiliigassa ollut arkipäivää että ei kannata palloa hautoa. Entä saiko ManU:n hyökkääjänä iskuja Valioliigan sarjajyriltä? Eiköhän se kovuus ole ainoa mihin Henke pystyy salibandyssä vastaamaan ja miten typerää on yrittää voittaa äärimmäisen kova urheilija yhdellä sen vahvimmasta osa-alueesta. Olisko kannattanut huomauttaa, että mailatekniikka ei ehkä riitä liigassa jos on viimeksi pelannut juniorina 10 vuotta sitten?

No nämä olivat esimerkkejä siitä, millaisia pulmia muilla lajeilla on. Esimerkkejä siitä miten lajeilla ovat arvot hukassa löytyy lisää, kuten esimerkiksi miten talous ohjaa jääkiekon liigajoukkueita urheilullisia perusteita enemmän. Mutta nyt ajattelin tuoda niitä esille sen verran että ei jää epäselväksi että tilaa ja kysyntää suoraselkäiselle ja itsestään ylpeälle lajille Suomessa on. Onko jääpallosta vastaamaan kysyntään, on toinen kysymys.

Jääpallolle ei ole tärkeää kilpailla muiden lajien kanssa. Jääpallon kannattaa arvioida mikä siinä on hyvää ja minkä ansiosta se erottuu muista lajeista. Kannattaa etsiä oma sosiaalinen lokero ja kehittää sitä vahvaksi, sille samalle paikalle ei sitten muita lajeja mahdu. Jääpallolle on aivan varmasti olemassa oma hyvä sosiaalinen lokero jossa on myös kasvumahdollisuuksia. Ei tervehenkisiä, reiluja mutta kovia lajeja Suomessa kovin montaa ole.

Ehkä ensi kerralla lisää sosiaalisesta lokerosta. Vai olisiko syytä kertoa maalivahtijuttuja välillä? Tämä nyt meni vähän paatoksen puolelle.

AV

MM-tunnelmia

Sku dag alla.

Näin sitä vierähti taas yhdet MM-kisat. Ruotsi voitti ja pieni Suomi taisteli urheasti. Sen verran kisoja katsoin, että nyt on yhteenvedon aika.

Aloitetaan tärkeimmällä eli maalivahtikollegoiden ryntäilyillä. Mukavaa oli, että kisojen molemmat huippupelit Ruotsi-Venäjä olivat myös maalivahtipelejä. Zinkenillä alkusarjassa sekä Ruotsin Andreas Bergwall että Venäjän Kirill Khvalko joutuivat venymään aivan huipputorjuntoihin pelin ratkaisuhetkillä. Khvalko torjui korkealta kulmasta ruotsalaisen suupin läheltä ja Bergwall otti kulmasta sellaisen kopin että jos pallo ei olisi kaverin kädessä ollut, en olisi torjunnaksi uskonut. Rankkarikisassa Bergwall nappasi yhden pallon Khvalkoa enemmän, mutta se ei ollut pelkästään Bergwallin ansiota. Pallo sattui suoraan syliin ilman että Bergwallin tarvitsi liikahtaakaan. Kuva tilanteesta yllä. Näyttääkö siltä että Bergwall olisi torjunut? Klikkaa kuvaa, se suurenee.

Finaalissa molemmat olivat vedossa. Ensimmäisella jaksolla peli vaihteli päädystä toiseen ja molemmat joutuivat töihin. Bergwall veti pidemmän korren koska Ruotsi oli parempi. Venäläisten vedot tulivat maalivahdin ulottuville, kun Ruotsalaiset purjehtivat koko hoidon läpi ja yksin Khvalkoa vastaan.

Suomen pojat esiintyivät myös edukseen. Tosin Kimmon en nähnyt pelaavan kuin Valko-Venäjän pelissä, niin arvio on hieman kevyt. Soranen eli Hiekkanen oli kieltämättä mainio silloin kun peli oli tasaista ja maalivahdilla on ylipäänsä mahdollisuuksia torjua. Venäjä välierässä Pasi teki minkä pystyi, mutta Kazakstan pronssipelissä hoiti tiukassa pelissä monta vaarallista tilannetta Suomen eduksi.

Muista maalivahdeista on hieman vaikea sanoa mitään koska kisoissa pelattiin niin vähän tasaisia pelejä. Esimerkiksi Norjan maalivahti torjui aivan huipputorjuntoja murskapelissä Venäjää vastaan, mutta puutteet jalkatorjuntatekniikoissa paljasti, että kyse saattoi olla myös Venäläisten heikentyneestä tarkkuudesta. Jääpallossahan maalivahtia tarvitaan ja mitataan vasta kun peli on tasainen.

Hyvä uutinen kisoista on, että niiden kokoa harkitaan pienennettäväksi. Se on paras uutinen pitkään aikaan. Nyt pelattiin 44 peliä ja leiri kesti pelaajilla lähes kaksi viikkoa. Siinä ei kyllä ole mitään järkeä, koska suurin osa otteluista on niin epätasaisia. Tällä kertaa muita kuin lajia tiiviisti seuraavia kiinnostavia pelejä oli tasan kaksi. Ruotsi-Venäjä kahdesti. No avausottelussa Ruotsi-Suomi oli ihan hyvin väkeä. Mutta pienemmät kisat avaavat mahdollisuudet myös Suomelle järjestää kisat.

Jos A-kisat pelataan neljän joukkueen kesken, niin tällä hetkellä Norja jää ulkopuolelle. Norja tietysti vastustaa uudistusta, mutta nyt joku voisi jyrätä Norskien yli. Joukkueella ei nimittäin ole urheilullisesti mitään tekemistä neljän parhaan maan kanssa. Norjalla on huomattavasti pienempi mahdollisuus voittaa Suomi kuin Suomella Ruotsi tai Venäjä.

Vielä parempi uutinen olisi että kisat pelattaisiin joka toinen vuosi. Turnauksia ja pelejä pitää tietysti olla, mutta MM-titteli kärsii jos siitä pelaavat kaksi samaa joukkuetta vuosi toisensa perään. Tällä hetkellä kun Suomella tai Kasakeilla ei ole kykyjä haastaa kaksikkoa vakavasti. Toki kisoissa on mahdollista onnistua juuri yhdessä ratkaisevassa pelissä, mutta ei se mahdollisuus tarkoita että joukkueet olisivat tasaväkisiä. Tasaväkisyys tarkoittaa, että voitosta taistellaan jatkuvasti eikä satunnaisesti. Jääpallossa tasoero kun tapaa tulla yhden pelin aikana paljon paremmin esille kuin muissa pallopeleissä. Näissä kisoissa tasoero oli selvä, Ruotsi ja Venäjä olivat selvästi muita edellä.

Jääpallo kun ei ole jääkiekkoa. Jääkiekko on niin suosittua, että sen ei tarvitse huolehtia niistä jotka kyllästyvät seuraamaan MM-kisoja joka vuosi. Jääkiekolle on tärkeää, että ne jotka lajiin ovat sitoutuneet (ja ovat valmiita sijoittamaan siihen rahaa) saadaan joka vuosi peliin mukaan. Ja jääkiekkoon sitoutuneita kannattajia on riittävästi.

Eikä tittelin painoarvosta tarvitse huolehtia koska laji saa niin paljon julkisuutta, ettei se saisi sitä merkittävästi enemmän vaikka painoarvo olisikin suurempi jos kisat olisivat harvemmin. Toisin sanoen kokonaisjulkisuus ei olisi suurempi jos kisoja olisi joka toinen vuosi. Lisäksi jääkiekossa hyviä maita on ratkaisevasti enemmän. Kisoja kierrätetään useamman maan kesken ja järjestäjämaassa kisat saavat suuren huomion. Jääpallossa nykymuotoisia kisoja voi järjestää vain Ruotsissa ja Venäjällä, eikä Ruotsissakaan ole voimia järjestää niitä joka toinen vuosi.

Jääpallossa asiat ovat päinvastoin kuin jääkiekossa. Juuri mestaruuden painoarvo olisi tärkeä, jotta huomiota saataisiin lisättyä urheilua seuraavien keskuudessa. MM-kisoista kirjoitettiin taas uskollisesti monessa lehdessä, mutta otsikoiden sävy kertoo mitä niistä ajatellaan. Suurin osa otsikoista oli tyyliä: Suomi vakiintunut pronssi-mitalijoukkueeksi. Varsinaista intoa jota yllätykset ja suuret voitot tuovat niistä ei löytynyt. Ja kuinka voisikaan olla? Suomen pronssi MM-kisoista kerran vuodessa tuskin yllättää ketään. Epäilen että julkisuus olisi suurempaa ja jääpallon kannalta laadukkaampaa jos kisat olisivat joka toinen vuosi. Tai jos kisat olisivat pienemmät jolloin Suomelle olisi mahdollista toimia järjestäjänä. Kotikisat kiinnostaisivat varmasti.

Loppuun pari kuvaa kisoista, Zinkeniltä Ruotsi-Venäjä.

Ei maalia!

Ei tainnut tästäkään tulla maalia.

AV

"Omalla bussilla"

Hyvää päivää.

Tällä kertaa pitää palata hieman menneisyyteen ja muistella. Vanhat hyvät ajat palautuivat mieleen, kun luin Seinäjoen uuden jääpalloseuran Pallo and the Boysin verkkosivuja. Mahtavaa tietysti, että jääpalloon saadaan uusia seuroja. Ehkä ensi kaudella Suomi-sarjaan? Mutta harvinaista lienee nykyään, että seuralla on vielä oma linja-auto. Vieläkö tosiaan joku pääsee pelimatkalle 80-luvun bussilla? Kuva bussista tässä.

Kyllä oli tunnelma toinen kuin nykyisin kun omalla bussilla startattiin pohjoisen reissulle joskus -90-luvun alussa. "Omalla bussilla", opasti seurajohtaja Ilmo Viitanen joukkuetta matkaan. Ja kyllä sillä autolla reissatiinkin. Ahdasta ja hankalaa, mutta harvoin tylsää. Ja vakiokuski Ape Heikkilä jaksoi aina autoa kehua.

JPS:n vankka puna-sini-valkoinen vanha postibussi kuljetti joukkueita uskollisesti vuosikausia. Epäilen että osa ansiosta uskollisuudessa taisi olla Apella. Veikkaan että ihan kaikkien käsissä auto ei olisi yhtä luotettava ollut.

Ainakin se kaveri sai heti kättelyssä kyseenalaisen maineen joka ei osannut ilmata moottoria. Joukkue oli lähdössä kauden päätteeksi Uppsalaan Ruotsin finaaliin ja autosta oli varastettu polttoaineet. Linjuri hyytyi jo ennen Viitaniemeä, onneksi Ape saatiin puhelimeen ja hän pystyi konsultoimaan huollon ja auto saatiin kuntoon ja tankattua. Kuskin huumorintaju oli seuraavan kerran koetuksella heti Viitaniemessä. Parkkipaikalla joukkue oli kyllästynyt odottamaan ja sen tietää mitä tapahtuu kun juhlareissulle ollaan lähdössä ja joutuu odottamaan ja kevätaurinko paistaa ja eilen on oltu... Selitä siinä sitten urheilujoukkueen käytöstä ja yritä olla sanomatta, että on se kumma kun bussikuski pitäis olla eikä osaa katsoa onko autossa polttoainetta ja sitten se hyytyy eikä sitä osaa ilmata. Niin onko se kumma jos muutaman kaljan siinä tuntikaupalla odotellessa juo, eikä sitten vuolaasti kehu, että onpa hyvä kuski kun ei osaa linja-autoa ajaa. Se ei ollut hyvä alku. Kolmen päivän reissu oli jo ennen lähtöä täynnä konflikteja ja kello oli kai puoli kymmenen aamulla.

Viimeisiä kertoja matkustin siinä bussissa Keski-Suomen kivenkovan kolmosdivarin potkupallon pelireissulle muistaakseni Äänekoskelle. Bussi oli käynnissä kun pelaajat kokoontuivat Viitaniemeen. Matkan aikana panin merkille, että Ape piti autoa käynnissä koko ajan, kahvitauollakin. Kun se vielä pelin jälkeen ruksutti parkkipaikalla, kysyin Apelta onko autossa jotain vikaa. Oli, sitä ei voinut sammuttaa. Ja sillä oli ajettu jo juniorijoukkue Imatralta Jyväskylään ennen meidän reissua. Kun auton sai jollain manööverillä altapäin käyntiin ei sitä kannattanut sammuttaa. Muuten olisi voinut jäädä matkanteko siihen.

Mutta nykyaikana kaikki on niin siistiä ja steriiliä että siihen tikahtuu. On dvd:t ja vessat ja tilaa ja penkit kääntyy ja ja käsinojat nousee. Ei siinä mielikuvitukselle jää tilaa. Toisaalta ei ne vanhat autot aina ihan huippuja olleet. Varsinkaan pakkasella. Kerran ensimmäinen auto oli jäässä eikä sulanut, vaan hyytyi Tourulan huoltoasemalle. Toinen bussi hyytyi metsätaipalelle ja todettiin että Varkauteen on lyhyempi matka kuin Jyväskylään, joten WP:n bussi hälytettiin apuun. Peli alkoi myöhässä ja oli ohi jo ennenkuin ehdimme kentälle. Olin varamaalivahti, joten kyseessä oli 90-luvun alku. Mitenköhän silloin saatiin yhteys metsänkeskeltä? Ehkä jollain oli jo NMT. Se oli ainoa kerta kun pääsin WP:n bussin kyytiin, joskin sitä usein ihailin. Se oli muistaakseni postibussi myös, pitkä malli vain ja pyöreät etuvalot. Seuratunnukset isolla kyljessä kuten JPS:n bussissa. Ja paljon JPS:n bussia vanhempi. Kertokaa kuka muistaa. Ja kertokaa muutkin miten mukavaa ennen oli, omalla bussilla mennä.

AV

Isoja otsikoita ja heti!

Hyvää iltaa jääpalloväki

Tässä viime posteissa on käsitelty jääpallomaalivahtien arkea, varusteita, torjuntatekniikoita sun muita. Kiitos kommentoijille, jatketaan keskusteluja.

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa hieman yleisemmästä aiheesta joka jääpalloväkeä kiinnostaa, nimittäin julkisuudesta. Pienenä lajina arvotamme itseämme paljon julkisen näkyvyyden kautta, jos näyt olet olemassa ja jos huomio lisääntyy, lajin katsotaan kehittyvän. Itsellänikin huomio uutiseen tai lehteen tarkentuu heti jos huomaan siinä jääpalloa.

Mielestäni jääpallo saa harrastajamääräänsä nähden kohtalaisen paljon julkisuutta. Toki valtakunnan uutisvirtaan pienen lajin on vaikea päästä, mutta se ei minun mielestäni ole kovin tärkeääkään. Kuten Äikäs totesi viikon littarissaan Hesarin uutissivusta, uutiset eivät ole kovinkaan positiivisia. Kyllä jääpallokin sinne pääsee, jos joku liigapelaaja puukottaa taksijonossa tai jää dopingtestissä huumeista kiinni.

Uutisoinnissa käytetään kriteereinä toimituksen arviointia siitä kuinka suurta joukkoa asia kiinnostaa. Ja jääpallon kohdalla täytyy tapahtua jotain niin suurta, että se kiinnostaa huomattavasti suurempaa joukkoa kuin jääpalloa tavallisesti seuraava yleisö, jotta se nousisi valtakunnalliseksi uutiseksi. Sen takia iltapäivälehdissä pienet lajit ovat esillä harvoin ja jos ovat niin yleensä kyseessä on skandaali. Urheiluruutu on tässä asiassa poikkeus, sillä Ylellä tosiaan on palvelutehtävä. Mutta jos asiaa Yleltä tiedustelisi, voisi vastaukseksi saada FST:n hoitavan jääpallon osuuden televisionäkyvyydestä. Onko jääpallo ollut Sportmagasinetissa esillä?

Tällä kaudella mieleeni ei tule kuin yksi uutinen, joka olisi voinut olla valtakunnallinen. Se oli Venäjällä pelaavien paluu kesken kauden palkan maksun loputtua. En tiedä oliko siitä suomalaisissa lehdissä, Ruotsissa se oli iltapäivälehtien urheilun pääuutinen. Toki ruotsalaisia palasi paljon enemmän ja suomalaisetkin palasivat ruotsalaisseuroihin. Toinen uutinen on tietysti MM-kisat.

Kohtalaisen paljon julkisuutta jääpallo saa paikallislehdissä. Tapanani on vieraspelien jälkeen käydä kirjastossa lukemassa maakunnan sanomalehdet ja lähes aina jääpallo on noteerattu. Ainakin HIFK:n vierailu on yleensä noteerattu, JPS:n ajoista en niin muista enää. Hesari kirjoittaa Helsingissä pelattavista peleistä vaihtelevasti, mutta se onkin enemmän valtakunnallinen lehti kuin paikallislehdet yleensä.

Paikallislehtien tekemiset ovatkin jääpallon kannalta paljon kiinnostavampia ja myös tärkeämpiä kuin valtakunnallinen media, sillä niiden uutiskynnys on jääpallon kannalta oleellinen. Porissa ei ole uutinen, että Veiterä voittaa Akilleksen, mutta Lappeenrannassa se on. Ja sen pitäisi Etelä-Saimaaseen päätyä. Paikallislehdissä myös julkaistaan jääpallon kannalta kiinnostavia artikkeleita, kuten Kalevan juttu nuorista oululaispelaajista tai Anttisesta. Keskisuomalainen julkaisi lähes sivun kokoisen jutun viime talvena Moskovasta MM-kisoista, toimittaja oli lähetetty sinne asti jääpallojuttukeikalle.

Hyvä paikallislehti kertoo aivan varmasti jääpallosta, kunhan seura ja joukkue on kiinnostava. Ja mistä tahansa saadaan kiinnostavaa, sen eteen vain joutuu näkemään vaivaa. Uutisia ja tietoa kannattaa koota yhteen ja jakaa toimituksiin. Ei toimituksissa ehditä uutisia etsimään, suurimman osan joku vinkkaa. Ja jos tietoa yhteen keräämällä helpottaa toimittajan työtä, uutisen läpimeno on paljon todennäköisempää. Lehteen kirjoittavana toimittajana voin kertoa, että mikään ei lisää jutun kokoa paremmin kuin valmiiksi kootut kansantajuiset taustatiedot uutistiedotteen lisänä. Kyllä toimittaja kunnian jutusta saa, vaikka joku muu olisi tiedot tarjonnut, mutta jos hän joutuu itse tiedot kaivamaan, jäävät ne usein kaivamatta.

Ja uutisia todellakin keksitään! Moni uutinen on tapahtuma, kuten kiinnostava ja jännittävä jääpallopeli jonka kotijoukkue voittaa. Mutta uutisia tai artikkelin arvoisia ovat myös monet seikat ja ihmiset joita ulkopuoliset eivät tiedä tai huomaa, mutta jotka ovat lajia seuraaville itsestäänselviä. Ei niistä lehdissä kerrota, ellei jääpalloväki nosta niitä esille.

Paikallislehden toimitukseen voi myös vedota paikallisuuden puolesta. Kymmenkunta vuotta sitten Keskisuomalainen uhkasi lopettaa paikallispeleistä kirjoittamisen ja keskittyä jääkiekkoon ja formuloihin. Kirjoittelu jääpallosta saattoi vähän vähentyä, mutta palasi sitten. Mitä virkaa paikallislehdellä on, ellei se kirjoita paikallisista asioista? Luulevatko ne voivansa kilpailla Internetin kanssa uutisista? Näitä voi toimittajilta asiallisin sanankääntein kysyä jos suhtautuminen on niuhaa.

No eivät lehdet yritä valtakunnallisen median kanssa uutisista kilpailla. Realismi vain ajaa ne julkaisemaan juttuja, jotka toistuvat kaikissa lehdissä ja on julkaistu Internetissä jo eilen. Paikallisista uutisista kirjoittamisessa kyse on usein resursseista. Tosin tavallaan päinvastoin, kuin on yleistä ajatella. Paikalliset jutut voivat nimittäin vaatia paljon enemmän resursseja kuin yleiset valtakunnalliset uutiset. Jääpallopeliin pitää lähettää toimittaja ja kuvaajakin olisi hyvä olla, tiedot pitää etsiä ja juttu pitää tehdä. Se vaatii tunteja työtä ja maksaa kun NHL:n tulokset tai formulauutiset saa STT:ltä kopioitua minuutissa ja kas, sivu on täynnä. Kannattaa katsoa oman seudun lehden urheiluosastolta, mikä on lehden omien toimittajien tekemien ja STT:n juttujen suhde. Tässäkin suhteessa oman aiheen läpimenoa edistää parhaiten jäsennelty ja olellinen tieto aiheesta.

Mutta kannattaa varmistaa, että oma tuote on kunnossa. Toimituksiin otetaan usein yhteyttä tyylillä: Eikö tästä aiheesta voisi välillä kirjoittaa kun siitä ei pitkään aikaan ole kirjoitettu. Arvatkaa toimiiko? Mutta uutiset kiinnostavat toimituksia aina.

Täällä jääpallopiireissä huomio keskittyy eniten valtakunnan mediaan. Eipä paikallislehtiä kotiseudun ulkopuolella kovin helppo olekaan seurata, joten se on aivan loogista. Niinpä kiinnostaisi kovin kuulla miten missäkin päin Suomea jääpallo on noteerattu. Onko jossain kirjoitettu jopa kaikista peleistä? Tai onko joku kolkka jossa jääpallosta ei kirjoiteta. Onko jossain kirjoitettu jääpalloa syväluotaavia artikkeleita?

AV